Mari Leppänen siis valittiin Turun piispaksi ja hänet vihittiin vastikään. Hän piti puheen, kuten tällaisissa tilanteissa tapana on. Piispanvihkimys on sosiaalinen ja tapakulttuurinen tapahtuma, kuten meille maallistuneille joulu- ym. siirtymäriittikirkot. Puheessaan Leppänen moitiskeli kirkkoa. ”On toiminnalla ja hallinnolla täytettyä tyhjyyttä, on turhaa tärkeilyä, on todellisuudesta vieraantuneita sanoja”. Niinpä niin. Hän itse on nyt keskeisessä osassa kirkon hallintoa. Piispuus on kolmanneksi korkein virka kirkossa. Toiseksi korkein on arkkipiispuus ja sen korkeimmanhan me, hmm, tiedämmekin – vaikka siinä ei virkaanasettajaisia pidetäkään. Eikä sitä Johtajaa koskaan näy missään.
Leppänen esitti piispanvihkimyksessään huolensa vanhusten ja köyhien yksinäisyydestä. ”Elämää musertava yksinäisyys ei ole itse valittua, sen sanelee pakko. Vanhusten kodeista ja palvelutalojen huoneista kuuluu hätähuuto. Sen Jumala kyllä kuulee, mutta kuulemmeko me?” Tässä kohtaa minä kysyn, että miksi se Jumala, joka kuulee ja näkee kaiken, ei tee mitään. Niin, ei tee sitten yhtään mitään. Miksi ei? Mitä Hän tekee? Ei kyllä ohjaile eikä johdata yhtään mitään. Katselee vain kärsivästi kädet ristissä ja toivoo kai (ellei peräti rukoile), että joku ihminen, luotunsa, nyt huomaisi ja kuulisi nuo hätähuudot ja tekisi jotain.
Uusi piispa puhui myös yhteisvastuukeräyksestä, joka nyt jälleen kirkon järjestämänä on alkanut. ”Se kutsuu niiden seuraan, jotka elävät yksin, köyhyydessä tai muuten vailla suojaa. Se ohjaa katsomaan vanhan ihmisen elämäntodellisuutta ja arkea, kaikkea sitä, jonka ohi ruuhkavuosissa kuljemme.” Presidentti Niinistö toimii keräyksen suojelijana. Hän taas kysyy meiltä, josko sinä ja minä auttaisimme nyt tänä vuonna. ”Taloudellisella niukkuudella on vaikutuksensa. Rahat eivät ehkä riitä välttämättömiin lääkkeisiin tai terveelliseen ruokaan” –Niinistö. Mielenkiintoista on tässä se, että presidentin oma puolue, se ”sydän on oikealla” -Kokoomus taas vaatii sosiaalimenoihin leikkauksia. Se haluaa selvästi muuttaa hyvinvointivaltion hyväntekeväisyysvaltioksi. Lompakkokin on siellä missä kokoomuslaisen sydän, oikealla.
Hyväntekeväisyys on tunkkaista, valikoivaa ja omaa kilpeä kiillottavaa. Sillä ei ole mitään tekemistä hyvinvoinnin kanssa, pikemminkin sen eetos on eriarvoisuutta ylläpitävää. Hyväntekeväisyys on varakkaiden omanarvontunnon nostatusta ja omantunnon pesua, sikäli kuin sitä omaatuntoa ylipäätään on.
Yhteisvastuukeräyksetkin ovat nekin eräänlaista ”hyväntekeväisyyttä”. Kirkko kiillottaa sillä omaa kilpeään, kuten myös monet keräykseen kolehdin antavat. Mutta radikaaleja yhteiskunnallisia toimia sen eteen, ettei kansalaiskeräyksiä tarvittaisi, kirkko ei penää. Kirkon eliitti, piispat ja muut kellokkaat kyllä mielellään seurustelevat yhteiskunnan eliitin kanssa. Kirkolla on oma erityinen asemansa valtiossa, eikä se sitä rettelöinnillä tietty halua vaarantaa.
Mari Leppänen ei todennäköisesti hänkään halua puuttua siihen, miten vähävaraisia tuettaisiin valtiotasolla ja politiikassa. Ainakaan ei nyt vihkimyspuheessaan. Piispoilla on muhkeat noin kymppitonnin palkat per kuukausi ja väljät asuinsijat. Ihmisen pojalla vain ei ollut mihin päänsä olisi kallistanut. Tässä sopinee mainita myös, että helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin varakkaan piispan päästä taivaaseen. Monilla piispoilla on nimittäin myös mukavasti sijoituksia, joista saa huokeasti verotettuja pääomatuloja. Piispoista ei tietääkseni yksikään ole ottanut kantaa yhteiskunnalliseen epätasa-arvoisuuteen, köyhyyden syihin tai lisääntyneisiin tuloeroihin. Kovapalkkaisia kun ovat itse. Saavutetuista eduista ei tingitä. Ei kirkossakaan. Eivätkä piispat.
Uusi piispa totesi, että ”temppeliin saapuva lapsi mursi kaikki kahleet. Vaatimusten käytävältä alkoi uusi aika, lähti liikkeelle vapauden kulkue”. Se vapauden kulkue on edennyt tahmeasti ja pahasti yskien. Maailmaan on tullut vapautta lähinnä valistuksen ja yhteiskunnallisten uudistusten myötä. Edelleenkin vapaus on silti harvojen ja lähinnä läntisten maiden kansalaisten herkkua. Ei ole vapauden kulkua. On vain yksittäisiä ja harvoja vapaita kulkijoita. Jos kuvitellaan minkään uskonnon tuovan vapautta, on kyse harhasta. Vapaus itsessään on harha. Illuusio samoin kuin vapaa tahto.
Piispa Leppänen vaati kirkkoa uudistumaan. Tietysti uudelta piispalta sopiikin tämän kaltaista retoriikkaa näin uran alussa. Kun mennään tästä vuosia eteenpäin, mikäli ajallista tulevaisuutta riittää ja Leppäsellä terveyttä, tultaneen huomaamaan, ehkä hän itsekin, ettei oikein mikään varsin ole muuttunut – paitsi kirkon talous, joka rappeutuu rappeutumistaan seurakuntalaisten hävitessä. Kirkon ovi kolisee. Kirkot ovat tyhjiä muulloinkin kuin nyt korona-aikoina. Samalla kun mummoja ja pappoja tuodaan kylminä kirkkoon viimeisen kerran siunattaviksi, lähtee nuoremmasta päästä porukkaa pois. Kirkolla ei ole sanomaa, mikä nuoria kiinnostaisi. Keski-ikäisiäkään edes. Se evankeliumi on jo niin moneen kertaan kuultu ja kirkonmenot nähty. Kuinka monta kertaa se vielä pitäisi kuulla? Kirkolla ei pian enää juuri ole seurakuntaa, joka olisi katsomassa sitä uudistunutta kirkkoa.
Ei piispan tarvitse kirkkoa ravistella uudistumaan. Se kyllä uudistuu, mutta pikkuhiljaa aikojen mukana. Näin se on tehnyt satoja vuosia ja sitä se tulee tekemään. Se, mikä ei muutu, on kirkon tyhjyys. Onttous. Meitä, paatuneita uskonnottomia ja ateisteja on uskovien taholta moitittu tyhjiksi. Että maailmamme on toivoton, tyhjä ja ontto. Mutta minä näen KIRKON olevan tyhjä. Sekä fyysisesti että sisällöllisesti. Sillä ei ole enää sanomaa, sanottavaa eikä pian oikein mitään funktiota. – Ja tällä en tarkoita, että uskovien maailma ja mieli olisivat tyhjiä. Se on eri asia.
Uusi Turun piispa mainitsi puheessaan myös piispa Henrikin ikään kuin todellisena historian henkilönä. Lienee kuitenkin Jeesuksenkin historiallisuuden olevan vakuuttavampi kuin Henrikin. Henrik-piispasta on ensimmäiset maininnat vasta 100 vuotta tämän kerrotun kuoleman jälkeen. Eli historiallisuus on vähän niin ja näin. Samoin kuin Lallin. Hyvä tarina silti.
”Uusi Turun piispa mainitsi puheessaan myös piispa Henrikin ikään kuin todellisena historian henkilönä.”
Monta lausetta minä tuossa kirjoituksessasi olisin valmis hyväksymään, mutta että piispa Henrikiä tai Lallia ei muka olisi ollut! Sellaista ei niele kukaan Kokemäeltä kotoisin oleva, tuskin köyliöläinenkään.
Juu, ei mun kannata Kokemäelle tai Köyliöön moisia mennä väittämään… Satakuntalaisena olen käynyt useasti Köyliössä niissä maisemissa, missä Lallin väitetään vaikuttaneen. Ainoa tietämäni tai nyt muistamani Lalli -niminen henkilö, jonka tiedän todelliseksi, on Lalli Partinen, aikojen takainen jääkiekkokaukaloiden tappelupukari. Tosin tästäkin olen nähnyt vain aikoinaan TV-kuvaa ja nyt netistä löydän helposti useita valokuvia. Mutta Köyliön Lallista ei ole muuta kuin jokusia piirroksia ja maalauksia. Tosin 1100-luvulla ei juuri valokuvia otettu.
Olen joskus ollut kesätöissä museo-oppaana pyhän Henrikin saarnahuoneella. Kotiseutuneuvos oli valmentanut hommaan, että pitää uskoa se tarina, joka rakennukseen liittyy. No, mutta nyt kun olen hiukan toipunut uskonrauhani järkyttämisestä, voin paneutua paremmin muihin lauseisiin.
”Hyväntekeväisyys on tunkkaista, valikoivaa ja omaa kilpeä kiillottavaa.” Tuo voisi olla vaikka Nietzschen ajatus. Pienet ihmiset tarvitsevat pieniä hyveitä. Siitä innostuin vertaamaan noita kahta saarnaajaa. Nietzsche ei ollut ihminen, vaan dynamiittia, mutta Mari-piispa rukoilee, että Jumala pitäisi hänen haavansa auki. Nietzschestä piti tulla pappi, mutta Marista ei pitänyt tulla. Jännä juttu.
Olen käynyt paikassa. Etsin Henrikin nimikaiverrusta hirsistä, mutta turhaan. Nietzshellä oli paljon hyviä ajatuksia. Tosin en niitä lähde kummemmin arvioimaan, kun joka kerta kun olen yrittänyt lukea tekstejään, olen pian lopettanut. Ei keskittymiskykyni riitä.
Mutta minusta on niin, että pienet ihmiset (pikkusieluiset, rikkaat ja vauraat) tarvitsevat niin suuria hyveitä, että kaikki huomaa. Ne ns. pienet ihmiset ovat usein suuria ihmisiä, eivätkä he tarvitse pieniäkään hyveitä. Ne ovat näillä jo luonnostaan.
Eikö tuo Marin rukoilu, että ”Jumala pitäisi hänen haavansa auki”, ole vähän falskia ja menvän jopa tekopyhyyden ja ulkokultaisuuden puolelle..?
Kun Nietzsche puhuu pienistä ihmisistä, siinä ei ole arvostuksen häivääkään. Nietzsche on kova paasaamaan, mutta nyt on kumminkin pakko vähän siteerata, koska se sopii niin hyvin tähän yhteyteen. Näin puhui Zarathustra ”pienentävästä hyveestä”: Minä kuljen tämän kansan keskitse ja pidän silmäni avoimina: he eivät anna minulle anteeksi, etten kadehdi heidän hyveitänsä. Ja vähän myöhemmin: Ja tämän teeskentelyn minä havaitsin heidän keskuudessaan pahimmaksi: että nekin, jotka käskevät, teeskentelevät niiden hyveitä, jotka palvelevat. Minä en kuule Mari Leppäsen saarnassa teeskentelyä, mutta se, mikä siinä askarruttaa, on jonkinlainen anteeksiantamattomuus, etten jopa sanoisi viha. Hän haluaa muistaa, millaista on olla torjuttu, ettei itse sortuisi samaan syntiin. Aika raikas lähtökohta tuollainen ”vihan kautta”, uhriutumiseksikin sitä voisi kai kutsua. Se ei ole mikään kristillinen hyve, mutta rehellisyys on.