1. opinkappale – Jumala On
Elämä on helppoa ja yksinkertaista, kun osaa erottaa Jumalan tehtävän ja ihmisen omat tehtävät toisistaan. Isot ongelmat ovat Jumalan ongelmia, eivätkä pienet ongelmat oikeastaan edes ole ongelmia. Viimeistään vanhainkodissa ihminen oppii ymmärtämään mikä on tärkeää ja mikä ei hoitajan sitä kysyessä – ”Onko suoli toiminut?”
Aivan oikein – siinä suolessa on kaksi päätä. Toiseen päähän laitetaan ruokaa ja toisesta päästä tulee hieman myöhemmin turhat kuidut ulos. On siis tarpeellista syödä, kun on ruoka-aika ja käydä tarpeilla, kun on se aika. Muun ajan voi käyttää nukkumiseen, mietiskelyyn ja leikkimiseen. Jos joku ihminen vaikuttaa oikein kiireiseltä, tämä yrittää asettua Jumalaksi Jumalan paikalle. Se hänelle sallittakoon.
Sitten on niitä, jotka eivät usko Jumalaan ja kuvittelevat, että heidän on hoidettava Jumalankin askareet. Sekin heille sallittakoon. Jos haluaa aidosti kokea Jumalan olemassaolon, se on yksinkertaista. Voi esimerkiksi kesäisenä päivänä asettua vatsalleen makuulle kotipihan nurmelle ja painaa leukansa maata vasten. Samalla voi kuunnella kesän ääniä ja haistella sen tuoksuja.
Jumalan olemassaolon voi tuntea leukansa alla. Nimittäin Jumala loi maan. Koska maa on olemassa, on Jumalakin olemassa. Vähäisinkin elävä olento tämän ymmärtää, jos osaa erottaa Jumalan tehtävät ja ihmisen tehtävät toisistaan. Ihminen ei ole maata luonut, eikä siihen kykenisi, vaikka kuinka yrittäisi. Siinä kesäisellä nurmella makoillessa voi myös nauttia auringon lämmön syleilystä, joka sekin kertoo luomistyöstä.
On ihmisiä, jotka kuvittelevat voivansa luoda jonain päivänä maailmankaikkeuden. Se heille suotakoon. Epätoivoisesti he miettivät miten maailmankaikkeuksia luodaan. He uskovat, että maailmankaikkeus syntyi, kun jossain – jota ei ollut olemassa – tapahtui ihme. Ikään kuin olemattomuudessa olisi auennut jonkinlainen Faberqen Muna ja sieltä sinkosi huolellisesti järjestetyt valonsäteet tarkasti määritellyllä tavalla ympäri olematonta, kunnes syntyi tähdet ja taivaat ja kesäpäivä auringosta nauttiva ihminen.
Kun näiltä omavoimaisilta sitten kysyy, kuka järjesti valonsäteet sinne Fabergen Munaan niin taidokkaasti, että lopputuloksena oli kesänurmella leuka maassa elämästä nauttiva ihmisolento, he vastaavat etteivät tiedä. Minä tiedän – Jumala On. Maailmankaikkeuksien luominen on Jumalan työtä ja minun tehtäväni on maata kesänurmella mietiskelemässä tärkeitä asioita. Vain Jumala kykenee asettamaan valonsäteet Fabergen Munaan niin, että nappia painamalla syntyy kesäpäivä.
Oliko Jumala olemassa silloin kun ei vielä ollut maapalloa? Tai onko Jumala olemassa joskus 7,6 miljardin vuoden päästä kun maapalloa ei enää ole?
Entä mitä Jumala teki, kun ei vielä ollut maapalloa? Ja mitä tekee silloin kun aurinko on polttanut tämän planeetan tuhkaksi?
Hyviä kysymyksiä Yki – mieti niitä tarkoin.
Ei minun tarvitse. Enää. Olen ne jo miettinyt aikoja sitten. Teidän tuota tulee miettiä.
Niin, …
Jumalan murheet on Jumalan murheita ja minun murheeni ovat minun murheitani. Mitä Jumala tekee 7 miljardin vuoden kuluttua ei ole minun murheeni.
En myöskään ryhdy neuvomaan Jumalan tekemisiä ennen maapallon syntymistä. Ehkä jumala rakenteli aikansa kuluksi lisää Fabergen Munia tai sitten ei.
On hienoa, että olet miettinyt tällaisia asioita. En vain oikein ymmärrä, miksi sitten kyselet.
Siksi kyselen, etten noin 14 vuoden jälkeenkään ole saanut vastausta keneltäkään siihen, mitä tuo ikuinen entiteetti teki ennen maailman luomista.
Ja koska tiedämme jokseenkin varmasti, että seitsemän miljardin vuoden päästä maapallo on tomua, mutta jumala on ikiaikainen. Koska tiede miettii asioita peräti miljardien vuosien päähän, luulisi uskontojenkin. Varsinkin, kun uskovat suhtautuvat alentuvasti tieteeseen, mutta pitävät omaa dogmistoaan erehtymättömänä ja tyystin luotettavana.
Ymmärsin, että sanoit tietäväsi vastaukset noihin kysymyksiin.
Ymmärsit oikein. Mutta kyse ei olekaan siitä, että minä (ja niin monet uskonnottomat) tiedän. Kyse onkin dialogista. Minä kerron mitä mieltä minä olen ja miten maa ja maapallo minusta makaa. Olisi ihan kiva tietää, miten teidän mielestä. Siksi olen kysellyt ja kyselen.
Jaa, …
Minusta sinun tapasi keskustella ei ole dialogia. Pikemminkin minusta tuntuu, että pelaat kyllä-mutta-peliä.
Jos keskustelisit rehellisesti, puhuisit omista ajatuksistasi kyseenalaistamatta muiden ajatuksia.
Olisi outoa, jos et kuluneen kymmenen vuoden aikana ole oppinut tuntemaan meidän muiden tapaa ajatella.
”Kyllä, mutta” nimenomaan on osa dialogia. Tosin silloin, kun mutta -sanalla johdatellaan ihan muualle tai muuten pyritään sekoittamaan, se on sitä pulushakkia.
Keskustelen aina rehellisesti. Ja nimenomaan tuon ajatukseni esille aina, vaikka kyseenalaistankin asioita. -En siis muiden ajatuksia. Uskomuksia tosin voin kyseenalaistaa johtuen vain uskomusjärjestelmästä. Siitä en ketään keskustelukumppania kyseenalaista.
Teidän tapaanne ajatella olen kyllä oppinut jonkun verran hahmottamaan. Mutta en ole saanut läheskään kaikkiin0 kysymyksiini vastauksia. Ja katson, että minulla on perusteltu syy niitä kysellä, koska valtion suojelema kirkko näitä uskomuksia syöttää peräti Ylenkin välityksellä joka viikko muutaman kerran.
”minulla on perusteltu syy niitä kysellä, koska valtion suojelema kirkko näitä uskomuksia syöttää peräti Ylenkin välityksellä joka viikko muutaman kerran.”
Uskovat ja kirkon jäsenet maksavat YLE-veronsa aivan samoin kuin ateistitkin. Niin. Että heillä leinee myös ”perusteltu syy” odottaa palvelua YLE:ltä. muutaman kerran viikossa.
Monille vanhuksille viikoittainen Jumalanpalvelus on todella tärkeä asia. Varsinkin, jos liikuntakyky on heikko.
Jos minulta kysytään, osaisin kyllä kertoa monia asioita, joihin YLE:n varoja ei kannattaisi käyttää. Aloittaisin kaikista sellaisista urheilutapahtumista, joiden lähettämisestä pitää maksaa järjestäjälle korvausta.
Jos urheilulla halutaan tehdä bisnestä, sitä pitäisi tehdä kokonaan bisneksen ehdoilla.
Vastaus myöskin Ullalle samantien. Minusta Yle saa esittää jumalanpalveluksia ym. uskonnollisia ohjelmia, kun näille tarvitsijoita kansassa on ja kun se verovaroin ylläpidetty media on. Toisaalta, vaikka Yle lähettää varsin paljon tiedeohjelmia, ei siellä kuitenkaan ole juuri nähty ”ateismin julistusta” samoin kuin uskonnon julistusta. Vai olenko väärässä?
Ja sitten itse olen sitä mieltä, että urheilutapahtumien lähetys Ylellä saisi jäädä aika lailla vähiin. Joskus aikoinaan urheilu oli yhteiskunnallista toimintaa, mutta nykyisin lähinnä bisnestä. Se on syy, miksi minusta Ylen pitäisi jättää urheilusta lähinnä tiedotus tuloksista tms. ja jättää tapahtumien lähetykset kaupallisille kanaville. Itse olen urheilun suhteen lähinnä välinpitämätön, enkä sitä seuraa. Nykyisen mömmöillä ja sponsorieuroilla buustatun ”urheilun” lähettämisessä ja seuraamisessa ei ole oikein mitään mieltä. Ja tiukasti ottaen, jos pitäisi valita, niin jättäisin Ylen lähetyksistä urheilun pois ja antaisin jumalanpalvelusten jatkaa. Niin ateisti kuin olenkin.
Ateismilla ei ole mitään itsenäistä sisältöä, joten siitä on jokseenkin nahdotonta tehdä ohjelmaa.
Voisihan toki sunnuntai-iltaisin olla 12 sekunnin mittainen ’kaikki ateismista’ viikkolähetys, jonka käsikirjoitus menisi näin: ’Jumalaa ei ole. Toistan. Jumalaa ole.’
Pienenä lisänä voisi soittaa Hectorin biisin – ’Mikkään ei oo mittään.’
Justiinsa. ja sunnuntaijumalanpalveluiksetkin voisi tiivistää: ”Siunaa meitä, Herra, ja varjele. Anna meille se mitä tarvitsemme”. Eiköhän se ole siinä se sisältö. Tuohon menee noin kahdeksan sekuntia. Samoin radion aamuhartaudetkin voisi tiivistää helposti: ”Meidän elämämme on vaikeaa, mutta kun luotamme Herraan, niin hankaluudet väistyvät”.
Onko teillä ateisteilla esimerkiksi jotain virsiä vastaavaa oikeaa sisältöä, jossa ylistetään Jumalan olemattomuutta?
Voi voi, ateisteilla on vaikka mitä sisältöä, oikeaa sellaista. Koko maailma ja universumi kaikkine ihmeineen. Ei siinä virsiä eikä taruolentoja kaivata. En tiedä, onko kukaan ylistänyt jumalan olemattomuutta – miksipä sitä ylistää mitään sellaista mitä ei ole.
Maailma ja universumi eivät ole ateismia.
No siinä olet täsmälleen oikeassa! Mutta maailma ja universumi ovat ateistille tai mille hyvänsä uskonnottomalle totta ja sisältöä.
Jaa, …
Jos sinua aidosti kiinnostaa kirkon vastaukset eksistentiaalisiin kysymyksiin, kannattaa varata keskusteluaika papin kanssa. Oikeastaan he ovat aivan sillä töin, eivätkä kysele, kuka maksaa kirkollisveroa ja kuka ei.
Mitään sellaista ’meidän tapaamme’ ajatella ei ole olemassakaan. On paljon erilaisia tapoja uskoa Jumalaan. Ateismi on paljon suoraviivaisempi asia. Kaiken kirjoittamisen arvoisen voisi tiivistää yhteen lauseeseen.
Itse asiassa minua ei kiinnosta kirkon vastaukset näihin kysymyksiin. Keskusteluaika papin kanssa on poissa omasta ajastani, jonka voisin käyttää hyödyllisemminkin, vaikka päivätorkuilla.
Tiedän senkin, ettei ole yhtä ainoata tapaa ajatella teillä uskovillakaan. Milläpä ryhmällä niin olisi? Mutta yksi yhteneväinen suunta ajatuksillanne on. Ja se on se, mitä ei tarvinne tässä kertoa.
Ateismi taas ei ole mikään suoraviivainen asia. Ateismia sinänsä ei ole olemassa. Se on vain termi sille henkilön näkemykselle, ettei ole jumalia. Ateisteja on niin moneen lähtöön monenmoisine näkemyksineen elämästä ja yhteiskunnasta, että ainoa suoraviivainen asia on se yksi ja ainoa: ei uskota jumalaan…
Minä olen ollut hiukan hiljainen viime aikoina, koska on ollut kiirettä Jumalan ihmeitä tarkkaillessa.
Hankin nimittäin 3.5 vuotiaan bengali-pojan n. kuukausi sitten. Ei ole ennen ollut minulla lemmikkejä. On se vaan ihmellinen olio, vaikka onkin kaupunkilaiskissa. Hullun rohkea ja aivan kauhea pelkuri. Tosin kukapa ei pelkäisi, jos ekoja kertoja pistää nenäänsä Jumalan luomalle nurmikolle ja jahtaa kimalaisia ja talssii nokkosten joukkoon. Omenapuuta uskalsi kiivetä n. 1.5 m ja sitten tavoistaan poiketen oli oikeinkin valmis astumaan olkapäilleni ja lähtemään turvalliseen sisätilaan. Joka nurkasta käy syömässä hämähäkinseitit. Liekö hyvääkin ravintoa.
Kyllä minä siltä usein kyselen, että hei mistä sä oikein tuut. Jumalako sut lähetti. Katsoo vaan sillai merkitsevästi, että mitäs tyhmiä kyselet. Vähän turhankin fiksu kaveri kyllä on. Saa omia aivosoluja harjoittaa aika runsaasti sen olion kouluttamiskikkojen keksimisessä. Ihan vapaaksi näitä Jumalan ihmeitä ei oikein voi päästää.
Sinulla on sitten pieni pantteri kaverina. Semmoinen kuin karkkipussin kyljessä.
Minä mietin noita katteja niinkuin Neruda aikanaan.
” Oi huoneiston joutilas peto,
yön röyhkeä käpälänjälki, laiska, jäntevä ja etäinen.
Syöverinsyvä kolli,
asumusten salainen poliisi,
jonkin kadonnen samentin tunnusmerkki ……
MInä en ymmärrä kissaa
minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyytteen.
Sen simissä on kultaiset numerot. …”
Onneksi olkoon..
Kutsumme sitä toiminnantarkastajaksi. Syödä ei ainakaan saa ilman, että tulee esittämään vaatimuksia, eikä nukkua liian pitkään. Klo 7-8 avaa itse makuuhuoneen oven, jossa on kettingit vain ulkopuolella, kiertelee, lopulta nousee sänkyyn, kiertelee, ja tunkee sitten nenänsä naamaani ja sitten lopuksi tassulla koskettaa kättä, jos sekään ei auta jää jalkopäähän vahtimaan koska saisi jaloista kiinni, ja jos sekään ei auta pistää rähinäksi ympäristössä eli askeltaa paperipinojen päälle jne. Joten siis nukkuma-aikatauluni tervehtyy. Onneksi nukkuu yöt rauhassa milloin missäkin.
Kerran tein yhtä raporttia yhtäpötköä liian pitkään, naukui, heitin nopeasti kasan ruokaa, ei helpottanut, tunki itsenä tuolini ja selkänojan väliin ja lopulta hyppäsi olkapäille. Siis tämä olio, joka ei normaalioloissa näin tee. Onneksi se deadline sitten tuli, niin elo jatkui yöllisillä kissa-kala-leikeillä. Hyppykorkeus on aika huima tällä pedolla.
On siitä jo sen verran rakas tullut että, vaikka aluksi välillä manailin, kun tarjoamani ja äänekkäästi vaadittu maukas ruoka oksennettiin milloin millekin matolle (tuli pestyä mattoja yksi kerrallaan kesähelteillä, mikä oli korkea aika, kunnes ymmärsin, että kissalle syötetään vain ja ainoastaan Rainbown märkäruokaa, kuten ohje olikin), ja joka kaappiin saa laillaa lapsilukon jne. ja pari viikkoa ennen sen tuloa meni siivotessa että sai kaikki tärkeät asiat Tokmannin alennusmuovilaatikoihin, joista näkee läpi mitä siellä on, eikä varmasti kissan ruumiinrakenteella niitä kansia avata. Tulihan lopulta siivottua taloa.
Päivät se nukkuu, ja illalla ei telkkari unia haittaa. Kun on kissa-lentävä-kala -leikin aika menee kuljetuskoppaansa väijymään. Silloin ihmisen on syytä totella, muutoin oli piru merrassa. Jokapäiväinen aamuharjoitus jo muutaman päivän on, että ulos pääsee vain jos antaa sovinnolla laittaa valjaat päälle. Se onkin kova koulu se.
Semmoinen on Jumalan ja ihmisen yhteistyössä jalostama Basil – uudellen virallisti nimettynä piispa Basileus. Basilia ei voinut korvata omalla nimellä kun näkyin sen tunnnistavan omakseen, joten täytyi tyytyä vain tuollaiseen viralliseen nimeen.
On se kissa aika salaperäinen kaveri. Se lienee ollut ihmisen kanssa jo pitkälti yli 10 000 vuotta, mutta ei ole opppinut mielistelemään omistajaansa. Jostakin luin, että se on itse asiassa älykkäämpi kuin koira ja oppii tuntemaan joitakin sanoja.
Kertovat, että tuossa lähistöllä lenkkipolun varressa on metsäkissa, joka istuu tyynenä kivellä ja pesee itseään, kun kuntoilijat hölkkäävät ohi. Joku vie sille ruokaakin, mutta kiinni se ei anna itseään. Itsenäinen otus kun on.
Ps. Katselin tuota kommenttiketjua. Mitähän minä olen onnistunut illalla tunaroimaan sen kanssa??
Kyllä kissa oppii sanoja, paljonkin sanoja. Varsinkin nämä tiikerit. Osataan me jo jotain temppujakin. Tälle on opetettu selvästikin oma nimi ja istu. Luulen että se ymmärtää sanan ruokakin. Oli entisen omistajan sisarella välillä hoidossa, jossa ilmeisesti näitä oppinut.
Sattui kerran että uskaltautui ulkoterassin kaiteelle, ja vähän pelkäsin että mihin suuntaan siitä lähtee ja sanoin sille, että tule alas. Ja mitä kissa tekee. Menee mahalleen eli ”alas” kaiteelle….tuskin sattumaa. Silloin kun se haluaa, että valjaat laitetaan päälle (harvoin) tai otetaan pois, se menee itsestään mahalleen, antaen ymmärtää, että irrota nämä nyt eikä ensi vuonna.
Järkyttävä autokammo sillä kyllä on. Ulkoilureissulla olen joskus nostanut sen auton konepellille silloin kun muutenkin palataan sylissä auton ohi ja sieltä ylhäältä se kyllä autoa tarkkailee, ja kerran pari meni sisällekin, mutta jos menen mukaan sisälle, lähtee kuin Kinsal ulko-ovelle karkuun. Selvästikään ei halua autoilemaan lähteä.
Minä jouduin kissojen kanssa huonoihin väleihin jo hyvin pienenä poikana.
Vietimme kesälomaa isoäidin luona maalla. Siellä kissa peseytyi nuolemalla itseään.
Päätin auttaa ja pesin kissan juuriharjalla ja saippualla. Sen jälkeen kissa karkasi aina metsään, kun tulimme kylään.
Olet sittemmin näköjään oppinut enemmän Jumalan toimintatapoja. Lienee nykyään annat kissan hoitaa kissan hommat.
Heh, ..
Olin silloin varmaan joku nelivuotias. Itse en muista koko juttua, joten tarinaa on joku voinut vähän värittääkin. Oisko kissa ollut silloin vielä pentu, kun sellainen ’… mitä siellä tekemässä, kissanpoikia pesemässä..’ hokema oli kova juttu siihen aikaan.
Ja joo – kaiva ihmiselle kaivo, ja se valittaa, että ’on niin huono kaivo’. Sano sille, että ’kaiva ite kaivos’, niin se on ylpeä kaivostansa.
Avulias jo silloin… onhan se nyt vähän karua, että joutuu nuolemaan itsensä puhtaasi. Tosin kissan kieli on kuin juuriharha.
Reagoin Taunon suositukseen Ykille. Siis, että Yki keskustelisi eksistentiaalisista kysymyksistä papin tai pappien kanssa.Siis uskoisi että papit voisivat olla elämän ja Jumalan tulkkina.
Tunnen huomattavan monta pappia . Olen oppinut sen että he osaavat yleensä keskustella kahdella tasoilla. Jos Yki kysyisi jotain dogmaattista heiltä niin , riippuen siitä paljonko ovat lukeneet aiheesta, saa dogmaattisen vastauksen . Joskus ihan mielenkiintoisen, mutta tuskin Ykiä ( tai minua) tyydyttävän vastauksen. Silloin he ovat opetusroolissa joka on monelle heidän turvallisin rooli.
Sitten, jos on mahdollisuus keskustella epävirllisesti sopivassa yhteydessä, niin kyllä he osaavat pohtia ja kysellä asioita aivan samanlailla kun muutkin. Moni heistä on avoimesti avuttomia vastaamaan mahdottomiin kysymyksiin . Muitten teologien ajattelu on heidän pelastusrenkaansa. Sieltä he ovat saaneet vastauksia itselleen omaan kyselyynsä ja sitä tietoa he jakelevat.
On tosi vapauttavaa tavata pappi joka sanoo että hän ei tiedä. Sitten se että tullakseen toimeen , papit ovat kirkon viroissa. He ovat automaattisesti lojaaleja kirkolle, ajattelevat sen parasta ja toimintaa maailmassa, silloinkin kun on kyse homo-vihkimyksistä ja kekustelut ovat se mukaisia.
On olemassa uskollisisa virkaansahoitavia kilttejä ja hyvää tarkoittavia pappeja jotka yrittävät saarnata lohduttavasti ja ketään loukkaamatta. Heidän kanssaan Yki saisi huonon omantunnon siitä että hänet voitaisiin kokea päällekäyvän agressiiviseksi noille kilteille ihmisille.
Mutta sitten on papillisia timantteja tai kultajyviä tai miksi heitä kutsuisi. Sellaisia jotka ovat valmiita rehelliseen keskusteluun mihin se vain viekin. He ovat ensisijaisesti lojaaleja seurakuntalaisilleen ja heidän henkisille tarpeille enemmän kun jollekin kirkolle.
Harvoin heillä on vastauksia kysymyksiin, koska vastausten antaminen ei ole heidän kutsumuksensa vaan kontakti ihmisiin ja sen mukana avoimuus. Vastauksia ei saa , mutta sen sijan saa kontaktin yhteen joka roolisaan toimii portinavaajana maailmaan jonka arvoituksiin ei ole vastauksia.
Sitten on nuo kapinallis-papit jotka yleensä ajavat yhtä kapinallista asennetta jonka mukaan kirkon olisi tehtävä parannus.Mutta ei heilläkään ole vastauksia kysymyksiin joihin ei ole vastausta. Jollei itse ole kapinallinen niin he ovat pitkän päälle työläitä ja heihin on vaikeata saada keskustelukontaktia kun heillä on sisäinen palo parantaa kirkkoa ja maailmaa.
Joo Markku, …
Varmaankin Yki kyselisi dogmaattisia kysymyksiä ja saisi dogmaattisia vastauksia. Kysymykset tuskin kiinnostaisivat pappia, eivätkä vastaukset kiinnostaisi Ykiä. Minusta ihan reilua.
Sillä kuitenkin ehdotin papilta kysymystä, kun Yki kinusi kirkon vastausta kysymyksiinsä, koska Yle-verolla kustannetaan kirkonmenoja. Turha meiltä maallikkouskovilta on kirkon kantoja kysellä.
Oppiinhan voi tietenkin itsekin perehtyä lukemalla kirkon tunnustuskirjat. Tosin niitä ei taida enää pitää kunniassa edes piispat papeista puhumattakaan.
Parhaat vastaukset eksistentiaalisiin kysymyksiin löytyvät katolisen kirkon katekismuksesta – jos siis esimerkiksi pahuuden problematiikka aidosti kiinnostaa.
Kirkon uskonoppi (dogmatiikka) tarkoittaa kristillisen uskon perinteistä ja sen pyhistä kirjoituksista nousevaa systemaattisesti konstruoitua uskontotuuksien kokonaisuutta (doqmaa).
Dogman vanhakirkollisia juuria ja syntyhistoriaa ei ole kyetty tarkasti selvittämään. Vanhimmat dogmit (opit, oppilauseet) palautuvat luonnollisesti jo Vanhaan testamenttiin (esim. Jumalan ykseys), onhan kysymyksessä alkuaan juutalais-kristillinen uskonto. Dogmi käsitteenä on alun perin merkinnyt käskyä tai säädöstä, yleensä oikeaksi todettua asiaa niin filosofiassa, tavallisessa elämässä kuin myöhemmin juridiikassakin. Kirkon käytössä sana tuli koskemaan uskon faktoja a-priori. Totuuksia, jotka asetettiin uskottaviksi ilman, että niitä tarvitsi enää seurakuntateologiassa tutkia. Dogmatiikka on nimenomaan uskon kielioppia ja se on kaikkein ”teologisin” teologisista oppiaineista, sillä dogmatiikka ei ole vain uskoa koskevaa ajattelua, vaan uskovaa ajattelua (Pöhlman). Dogmaattinen hermeneutiikka on malliesimerkki myös ns. tulkinnan kehästä: tunnustuspohjaisessa hermeneutiikassa Dogman Jumala on samalla sekä objekti että subjekti.
Kun dogman paradigma on keskeisesti uskon kieltä ja sen kohteet tavattoman moninaiset (laki, armo, sakramentti, rakkaus, synti, sovitus, Jumala, sielu, taivas, helvetti jne.), eikä näitä kohteita voi tieteellisesti verifioida on dogmatiikka keskeisesti kirkon traditioiden ja sen kirjoitusten tulkintaa (hermeneutiikka). Kun tulkintaa taas suorittavat vain kognitiivisten kynnyksiensä takaa katsovat rajoittuneet ihmiset, on selvää, että hyvinkin erilaisilta tulkinnoilta ei ole voitu välttyä.
Jo heprealaisilla oli useita opillisia puolueita, fariseukset uskoivat ylösnousemukseen, saddukeukset eivät, ja essealaisten sielu taas kulki elämän kehässä. Sekaannusta lisäsi vielä hellenismin voimakas vaikutus alkukristillisyyteen, mutta ratkaisevin vaikutus lienee kuitenkin ollut eskatologisella pettymyksellä: Jumalan valtakunta ja Ihmisen Poika eivät tulleetkaan ’pian’ kuten oli uskottu. Valtakunta/Kuningaskunta oli määriteltävä uudelleen, samoin pelastuminen ja Messias, joka määriteltiin nyt Jumalan toiseksi persoonaksi. Uskon uudelleen muotoutuminen ei liene käynyt kivuttomasti, jo Paavalilla oli suuria ristiriitoja Jaakob Vanhurskaan johtaman alkuseurakunnan kanssa. Joidenkin tulkitsijoiden kanta oli luonnollisesti toisia vahvempi, ja tietysti johtajien mieliteestä tuli usein myös ohjeellinen. Mutta johtajiakin oli paljon ja ristiriidat olivatkin usein auktoriteettien riitoja. Jeesuksen olennaisesti rabbiininen opetus oli kuitenkin vähitellen muotoutumassa erityiseksi kritologiseksi opiksi opettajasta, siis Jeesuksesta, jonka olemuksesta päädyttiin perin erilaisiin käsityksin.
Kirkko oli nyt kuitenkin 3oo-luvulta lähtien päässyt valtiovallan erityiseen suojelukseen ja molempien edut yhtyivät pyrkimyksessä yhtenäisyyteen: yksi- keisari, yksi kansa, yksi usko. Keisarit kutsuivat koolle kirkolliskokouksia, jotka nostivat tietyt oppikäsitykset ohjeellisiksi (kanonisuus) ja julistivat toiset tulkinnat harhaopeiksi (heresia) sekä myös kirosivat toisinajattelevat, kuten Origeneen. (Konstantinopoli 553 anateema 11). Muu kuin kristinusko oli täysin kielletty Roomassa ja pakanauskontojen harjoittamisesta oli määrätty kuolemanrangaistus. (Keisari Theodosiuksen edikti 380 jKr.)
Puhtaimmillaan dogmaa tarvittiin vilpittömän uskon puolustukseksi ja sellaisena sitä lienevät olleet muovaamassa ns. apologeetat kuten isät
Papias, Ignatius, Justinus Marttyyri, jotka myöhempien antignostisten isien kuten Ireneuksen, Tertullianuksen ja Klemens Aleksandrialaisen tavoin kävivät poleemista keskustelua juutalaisia, hellenistejä, pakanoita ja etenkin gnostikkoja vastaan; gnostikot olivat heidän mielestään erityisen harhaisia.
Alhaisimmillaan uskon kieliopista tuli niin kirkollisen kuin poliittisenkin vallankäytön julma ase ajatuksen- ja sanavapautta vastaan, ja kiihkeissä uskonvainoissa menettivätkin sadat tuhannet toisinajattelevat henkensä.
Joo Seppo, …
Dogmatiikka on uskon määrittelyä. Kuvaat varsin hyvin kristillisen dogmatiikan olemusta.
Pappienkin olisi varmaan hyödyllistä kuunnella ateistien milipiteitä ja oppia heiltä miten erilaisia me ihmiset olemme. Jotkut hakevat tarkoitusta elämälleen uskosta toiset taas jostakin muusta. Mitä vahinkoa usko tekee ihmiselle, minä en ainakaan löydä uskosta elämän kielteisyytä, päinvastoin usko antaa elämälle tarkoituksen.
Hulestuttavinta on nuorison toivottomuus tulevaisuudestaan, monet ajautuvat huumeisiin ja rikoksiin, väkivalta on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Onneksi suurin osa vielä nuorista on elämän myöteisiä ja jotkut jopa uskovat Jumalaan.
Koulumaailmassa on viime vuosien aikana kehitys mennyt väärään suuntaan. Moni opettaja kertoo että he jopa pelkäävät oman koskemattomuuden puolesta. Lasten väkivallasta saa lukea lehdistä harva se päivä. Mistä tämä kaikki johtuu siihen ei vastausta tunnu löytyvän, ei ainakaan uskontoa voi siitä syyttää.
Katsoin lääketieteen tohtori Veli-Pekka Joki-Erkkilän esitelmän Jumalan olemassa olosta ja ateistin suhtaumiseta Kristinuskoon. Joka jaksaa katsoa ja kuunnella niin siitä aukeaa moni kysymys joka meitä askarruttaa.
https://www.youtube.com/watch?v=qFEHrZmIj84
Joo Kalevi, …
Usko on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Tämä on vahvistettu sadoissa tieteellisissä tutkimuksissa.
Nuorison pahoinvointi on lisääntynyt samalla kun huumausaineiden käyttö on voimakkaasti lisääntynyt. Vuosittain huumeisiin kuolee yli 200 suomalaista.
Erityisen ikävää on, että huumeita käyttävät muutkin kuin syrjäytyneet. Emma-gaalan WC- tiloista löytyi merkkejä kokaiinin käytöstä. Ruotsissa kokaiinijäämiä on löydetty myös eduskunnan tiloista.