Tuomas Hynynen haastelee Ylellä kirkon haasteista yleensä ja Lopellla.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-63857230
by 
Kirkon keskiluokkaisuudesta Tuomaksen mukaan
by by by by by Vapaata keskustelua kristinuskosta ja sen vierestä
Tuomas Hynynen haastelee Ylellä kirkon haasteista yleensä ja Lopellla.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-63857230
by
Mielenkiintoinen ajatus, …
Kirkko sinällään ei voi olla keski-ikäisten harrastepiiri – jos näin on, kyseessä ei ole Kirkko.
Voin ymmärtää ajatuksen kirkon työntekijöiden näkökulmasta. Jos kirkon perustehtävä on päässyt hämärtymään, jäljellä todellakin on pelkkä harrastepiiri.
Talvivaatteiden kerääminen ukrainalaisille on tietenkin hyvä ja kannustettava juttu. Hienoa, että se yhdistää ihmisiä. Toisaalta – eikö juuri tämä ole sitä keskiluokkaista harrastetoimintaa?
Sadoissa ellen jo tuhansissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa olleena ja havaintoja tehneenä en ole voinut välttyä ajatukselta, että kyse on ollut paljolti seurakunnallisesta ajanvietteestä ja viihteestä, missä tärkein rekvisiitta on kaffi ja pulla, missä evankeliumi on se hengellinen pakkopulla.
Ei ole helppo juttu toimia kirkkoherrrana näissä oloissa. Mielenkiinnolla seuraan Tuomaksen vaiheita ja otteita. Minusta myös ihan hyvä asiaa. Tuomas on siitä melkeinpä poikkeuksellinen pappi, että vaikuttaa olevan kaikkien pappi, eikä yksisilmäisen ideologian lobbari, noin julkisesti ainakaan.
Joo, minustakin Tuomas on varsin mukava ihminen.
Mielenkiinnosta kysyn, kun olet teologisenkin koulutuksen saanut, että mitä tarkoittaa olla pappi?
En oikeastaan usko pappeuteen tai uskon niin kuin vapaakirkolliset: Pappi on se henkilö, joka toimittaa häät ja hautajaiset Suomen valtion viranomaisten vaatimalla tavalla, jotta ovat päteviä. Kuollut nyt on kuollut tietysti joka tapauksessa, mutta kaikin tavoin vihityt ei välttämättä ole naimississa. Pappeutta siis vapaakirkollisten mukaan tarvitaan viranomaisten lepyttämiseksi, jotta vapaakirkolliset voivat vihkiä ja haudata ihan itse. Muutoinhan he uskovat yleiseen pappeuteen, joka toki on ainoa raamatullinen pappeus.
Tuomaksen tapauksessa tietysti en puhu vapaakirkollisessa merkityksessä, vaan luterilaisessa merkityksessä. Kait pappi on minulle kristitty, joka nyt sattuu toimimaan tuollaisessa hyvin haasteellisessa tehtävässä. Tehtävä ja sen vaatimukset asettavat rajat. Oikeastaan ainoa ”etuoikeus kristittynä” papilla kait on siinä, että pappi saa julkisella paikalla siteerata raamattua, ilman että Toiviaisen haamut käy kimppuun. Tai ehkä ei itse asiassa pappikaan saa roomalaiskirjettä lueskella ääneen.
Hyvä kysymys Tauno kyllä, johon minulla oikeastaan ei ole parempaa vastausta, vaikka varmaankin pitäisi, kun kuitenkin Tuomasta seuraan ehkä kuitenkin jollain rivien välisellä uteliaisuudella että voiko joku säilyä hengissä tuossa toimessa jonkinnäköisellä integriteetillä. Ja toivon hänelle kaikkea hyvää sen suhteen. Jos siinä onnistuu, ehkä on sitten aikamoisen radikaali kristitty – ihan niinkuin kuka tahansa vaeltaja täällä voi olla.
Tämä näkökulma on aika hyvin sopusoinnussa sen kanssa, että Luther aikanaan myi kirkon sielun maalliselle esivallalle. Toisaalta tilanne Moskovan patriarkaatissa ei taida olla juurikaan sen jumalallisempi.
Tuomaksen lausahdus kirkon keskiluokkaisuudesta on tässä valossa itse asiassa varsin puhutteleva näkökulma. Pystyn tähän näköalaan myös varsin hyvin samaistumaan omankin kokemuksellisuuteni kautta.
Seuraava kysymys on tietenkin se, mikä tekee ihmisestä kristityn. Riittääkö kaste? Pitääkö tunnustaa kolmiyhteistä Jumalaa? Pitääkö maksaa kirkollisveroa? Riittääkö, jos sanoo itseään kristityksi?
Kotimaa24:ssä puhutaan usein kristityistä jonkinlaisina muita parempina ihmisinä. Ovatko nämä niitä oikeita kristittyjä vai ovatko vain ylentäneet itsensä paremmiksi ihmisiksi?
Lestadiolaisnuoria tuntuu huolestuttavan kovasti, ovatko kaikki kaverit varmasti uskossa tai ovatko pahimmillaan luopuneet uskosta. Uskosta luopuminen on heidän mielestään ilmeisesti jotain pahaa tai peräti aivan kauheaa.
Pitääkö kristityn siis olla jossakin erityisessä uskossa, vai onko uskossa oleminen itsensä ylentämistä ja väärän hengen palvontaa?
.”.vai onko uskossa oleminen itsensä ylentämistä ja väärän hengen palvontaa?”
Tuota kyselin myös mielessäni tässä joku päivä tai kaksi sitten kun kuuntelin Markku (?) Ruotsalan kanssa käytyä keskustelua Kujalla-podissa. (Tabletti heitti nenän eteen, enhän minä muuten).
Ehkä ei tarvitse olla kummoinenkaan henkien erottelija, että tuohon osaa vastata joissain tilanteissa ainakin. Väärät henget ovat kaiketi valheen henkiä, ja joskus ylemmyydestä nousevat lausunnot voivat olla aika ilmeisen valheellisia tai jos ei valheellisia, niin ainakin ilmeisen kapeakatseisia, ja viisautta vailla, ja siten ohi maalin eli joku voisi sanoa, että kyse on synnistä.
Joten aikalailla samanlaiseen kysymyskokonaisuuteen olen jämähtänyt kuin mitä tuossa esität.. tai siis moniin vastaisin tietenkin selvästi ”ei”. Sunnuntaina ensimmäistä kertaa vuosiin kait olin hetken aikeissa mennä paikallisen ev.lut.kirkon iltakirkkoon (siellä oli pyhää tanssia), mutta sitten väsähdin ja menin nukkumaan – onneksi, niin säästin itseltäni pahan mielen.
”…että pappi saa julkisella paikalla siteerata raamattua…” Kyllä se on niin, että kuka tahansa saa siteerata julkisella paikalla raamattua. Sitä ei ole missään kielletty, tietääkseni. Eikä siitä rangaista. Eri asia on sitten se, jos raamatun siteeraamisella loukkaa toisia.
Tuomas voi olla tai ainakin sanoa olevansa kaikkien pappi – siis ainakin niiden, jotka pappia nyt johonkin kaipaavat ja tarvitsevat. Suurin osa suomalaisista ei tarvitse. – Mutta sitä en usko, että papit kauttaaltaan olisivat jonkun ideologian lobbareita. Toisaalta taas… jokikinen pappi ON kyllä ideologian lobbari – kristinuskon nimittäin. Ideologiahan se on kuten kaikki uskonnot.
Niin. Papin tehtävä olisi tietysti olla kristinuskon lobbari ensisijaisesti. Monet ovat ihan muiden asioiden lobbareita.
Monet tietysti lukumääräisesti, mutta varsin pieni osuus koko papistosta. Punapappeja, viherpappeja, sateenkaaripappeja yms. on tosi vähän koko Suomen papistosta. Näkyvät ja kuuluvat kyllä.
Totta. Hyvä muistutus. Helsingissä on enemmän mutta varmaan maaseudulla vähemmän.
Oma kokemukseni on, että ei kirkossa kävijöille tai sen eri toimintaryhmiin ja harrastepiireihin osallistuville helppoinakaan aikoina pelkkä kahvi ja pulla riitä kuten Seppo totesi. Ihmiset kaipaavat yhteyttä toisiinsa ja myös Jumalaan.
Oli sitten vaikeat tai helpommat ajat, niin parhaan käsityksen kirkon toiminnasta saa osallistumalla toimintaan. Esimerkiksi johonkin palvelutehtävään, joka itselle tuntuisi parhaiten sopivan. Seurakunnissa yleensä tällaisia tehtäviä on tarjolla. Kun antaa aikaansa ja lahjojaan johonkin niin silloin myös itse yleensä saa. Kaikilla ei tietenkään ole mahdollisuutta osallistua seurakunnan toimintoihin. Luterilaisen käsityksen mukaan ihminen voi kuitenkin palvella lähimmäistään ja Jumalaa sillä paikalla elämässä, jossa hän kulloinkin on.
Kirkkoherra Tuomas kantoi huolta seurakunnan eri työmuotojen lokeroitumisesta. Tämä on totta myös oman seurakuntakokemukseni perusteella, mutta yleensä palkatut työntekijät osaavat työnsä ja toimivat melko itsenäisesti.Tärkeintä on kuitenkin se, että seurakunnissa tehdään esimerkiksi diakonia- ja lähetystyötä jotka keskeisesti kuuluvat kirkon tehtäviin ja nousevat sen olemuksesta. Tarvittaessa eri työalat voivat sitten yhdistää voimansa jossakin tietyssä projektissa. Keskeisintä kirkon työssä on tietenkin evankeliumin esilläpito koska ilman sitä kirkko lakkaa olemasta kirkko.
Vaikeina aikoina kirkko on myös kyennyt uudistumaan ja muuttumaan. Esimerkiksi sota-aikana ja sodan jälkeen: perheneuvonnan aloittaminen ja ns. asevelipapit jotka olivat olleet rintamalla yhdessä miesten kanssa ja kykenivät siirtämään tästä kokemuksesta jotakin myös tavalliseen seurakuntatyöhön. 1990- luvun lama synnytti muun muassa velkaneuvonnan ja tällä hetkellä monissa seurakunnissa tehdään maahanmuuttajatyötä…
Rohkeus, ettei aina tarvitse mennä ”kirjan” mukaan ja jonka myös Tuomas mainitsi, on tietenkin hyvä asia. Vaikka erilaiset lait ja järjestykset säätelevät kirkon toimintaa niiden sisällä on kyllä mahdollisuus luovaan toimintaan ja uusien asioiden kokeilemiseen. Ja tässä ovat maallikot työntekijöiden hyvänä apuna. Parhaimmillaan he kykenevät myös itsenäisesti ottamaan vastuuta jostakin seurakunnan toiminnasta, ettei kaiken tarvitse olla työntekijävetoista. Tietenkin kaiken uuden kokeilemisessa ja aloittamisessa voi tapahtua epäonnistumisia, mutta sellainen ei kirkkoa kaada.
Niissä kaffeepöydissähän se yhteys tuntemattomain kanssa syntyy jos on syntyäkseen. Kylmissä ja kovissa kirkonpenkeissä ei ihmiset edes vilkaise kuin tuttuihin.
Kyllä niissä kahvipöydissäkin yhteyttä syntyy. Esimerkiksi nykyisessä kotikirkossani on jumalanpalveluksen/messun jälkeen kirkkokahvit, joissa voi syntyä antoisia keskusteluja ja uusia tuttavuuksia jos vain uskaltautuu tuntemattomienkin kanssa juttusille. On myös ihmisiä jotka eivät kovin usein jumalanpalveluksiin osallistu, mutta löytävät paikkansa seurakunnan muussa toiminnassa. Tein aikoinaan Harjun seurakunnassa kyselyyn perustuvan kartoituksen kyseisen seurakunnan vapaaehtoistoiminnan tarpeista ja käytännöistä. Kysely oli suunnattu seurakunnan työntekijöille, joilla oli tieto oman työalansa piirissä toimivista vapaaehtoisista.
Alla siteerausta kartoituksesta:
”Eräs kyselyyn vastaajista mainitsi, että ´vapaaehtoiset tuovat omat tietonsa, taitonsa, elämänkokemuksensa yhteiseen jakoon´. Tämä ei ole vähän. Monet vapaahtoiset haluavat seurakunnassa toimiessaan olla lähellä hengellisiä asioita (vrt. kirkko jo ympäristönä) ja seurakunnan työntekijöitä ja muita seurakuntalaisia. He ovat saaneet Kristuksen kirkolta jotakin ja haluavat jotakin sille myös antaa. Myös sosiaalinen liittyminen ja yhteisöllisyyden kokemisen tarve ovat tärkeitä syitä vapaaehtoisena toimimiselle. Muitakin syitä varmasti on. Seurakunnan toiminnoissa on mukana myös jonkin verran kirkkoon kuulumattomia, joille kristilliset asiat saattavat aikaa myöten tulla yhä merkityksellisimmiksi.”
Kartoituksen lopusta erään vapaaehtoistyöntekijän näkökulma:
”Vapaaehtoistyöntekijän ja viranhaltijan tärkein tehtävä on tehdä työtä sen hyväksi että seurakunnan perustehtävä toteutuu parhalla mahdollisella tavalla. Toiminta on yhteistyötä, jossa olisi pyrittävä tasavertaiseen kohtaamiseen. Työntekijälle kuuluu tehtävän organisoiminen ja työhön opastaminen. Vapaaehtoistyöntekijä ei kuitenkaan ole työntekijän juoksutyttö tai -poika, eikä päinvastoin.
Vastuukysymykset on hyvä tehdä selväksi. Vapaaehtoistyöntekijä on luonnollisesti itse vastuussa omasta työstään vaikka varsinaista juridista vastuuta ei olekaan. Olisi myös hyvä tietää ja tuntea se työntekijä, kenen puoleen voi kääntyä tarvitessaan neuvoja yms. Yhteiset pelisäännöt on myös hyvä tietää ja niihin tulee sitoutua. Avoimuus ja luottamuksellisuus ovat ehdottoman tärkeitä sekä rakentava palaute.
Yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa on aina parantamisen varaa (tähänhän Tuomas viittasi koko seurakuntatyön tasolla). Me vapaaehtoiset emme toki ole mitään ´enkeleitä´ vaan joskus itsekeskeisiä, pahalla tuulella yms. siis ihan tavallisia ihmisiä.
Vapaaehtoiseksi ryhtymisellä on varmaan yhtä monta syytä kuin on vapaaehtoistakin. Mutta koska on seurakunnan vapaaehtoistyöstä kysymys luulisin, etä aika tärkeä vaikutin on antaa oma panoksensa Jumalan valtakunnan työhön ja kokea kristittyjen yhteyttä. Seurakuntahan ei ole inhimillinen luomus, vaan Jumalan lahja joka kutsuu meitä kasvamaan Kristuksen ruumiin jäseninä.”
Tällä hetkellä (2022) muuttuvien olojen keskellä Tampereen seurakunnissa on käynnissä kysely vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi eli millaisiin tehtäviin seurakuntalaiset haluaisivat osallistua. Valmiiksi valittuja vaihtoehtoja ovat: kierrätä ja tuunaa, ideoi ja järjestä, viljely ja varjelu, kokkaa ja kahvita, neuvo ja opasta, jumalanpalveluselämä, tee käsillä ja korjaa, auta ja osallistu, laula ja soita, esitä ja kerro, kuuntele ja keskustele, kuvaa ja kirjoita, kerää ja tue, kädentaidot, leiki ja lue. Jos näistä ei löydy sopivaa voi ehdotaa uutta tehtävää.
Vapaehtoistyöntekijöiden ei ole tarkoitus korvata palkattuja työntekijöitä, mutta tulevaisuudessa heidän merkityksensä tulee olemaan verotulojen vähentyessä nykyistäkin suurempi.
Eikös ne vapaaehtoiset tarkoita työtekijöille työmäärän lisääntymistä siinä määrin, että ei toimi. Kun verotulot vähenee, ei ole varaa vapaaehtoistoimintoihin, kun pitää pyhiä sakramentteja hoitaa.
Vapaaehtoistyön ongelma on ehkä enemmänkin siinä, että näillä vapaaehtoisilla on omia intohimoja.
Vapaaehtoisiksi haluttaisiin ilmaista työvoimaa kaatamaan kahvia, leipomaan pullaa lakaisemaan portaita.
Vapaaehtoiset haluaisivat kuitenkin mukaan julistamaan omaa evankeliumiaan.
Nimenomaan. Vapaaehtoiset eivät halua työntekijöiden pikkuapulaisiksi, vaan haluavat ns. toteuttaa omaa kutsuaan, ja näiden yksityisten evankeliumeiden valvominen on liian raskasta, plus vapaaehtoiset voi lopettaa homman milloin vain.
Olenkohan muuten kertonut mikä minulle oli viimeinen pisara vapaaehtoistyössä?
Kirkko on todellakin keskiluokkaistunut. Aiemmin se oli vallan toinen piiri ja rikkauden kerääjä ja rikkaiden hyysääjä. Köyhät ovat menneet sinne aikoinaan pakotettuina ja sittemmin sinne sattuessaan päässeet alentuvaisen asennoitumisen kohteeksi. Kirkkoherrat ja papit ovat itse itsensä hyvään keskiluokkaan asettaneet hyvillä palkoilla. Ilmankos näitä leipäpapeiksi aina haukutaan. Ja niitähän nämä ovatkin. Tekevät työnsä kuin mitkä hyvänsä virkailijat.
Ev.lut. kirkko on meillä valtion kirkko, vaikka mitä sanottaisiin. Verotusoikeus, asema yhtenä seremoniamestarina valtiopäivien avajaisissa ja muut sen privileegiot yhteiskunnassa sen osoittavat.
Mutta kuinka kauan? Kuten Hynynen totesi, jäsenmäärä laskee. Ja se laskee varsin vankkaa tahtia. Nyt jäsenosuus on n. 66%. Kirkosta eroaa vuosittain nyt n. 50.000, kun kirkkoon liittyy (eli lähinnä vauvoja liitetään) vain joku 18.000. Tällä menolla menee vain muutama vuosi, kun jäsenmääräprosentti alkaa vitosella. Mikäli ei kovin kummia tapahdu, eikä taivas putoa niskaan, noin 10 vuodessa kirkon jäsenmäärä jää alle puoleen väestöstä. Mikä asema kirkolla silloin sitten on yhteiskunnassa? Voiko sillä olla enää verotusoikeutta? Voiko silloin enää olla pakollista opiskella koulussa kristinuskoa tai voiko edellyttää armeijan sotilasvalaa, jossa on maininta Jumala..?
Kirkko menettää jatkuvasti maksavia asiakkaita, vaikka useimmilla asiaa ei juuri kirkkoon ole ollutkaan. Sitten ovat ne, jotka vielä kirkkoon kuuluvat, mutta eivät usko. Martti Tuure kommentissaan totesi, että ihmiset kaipaavat yhteyttä toisiinsa ja MYÖS jumalaan. Ihmiset kyllä kaipaavat yhteyttä toisiinsa, mutta läheskään kaikkihan eivät Jumalaan. Kristinuskon jumalaan uskovia Suomessa lienee jotain 25 – 30 % välillä. Ja vähenee. -Tosin on kaikenlaisia uushenkisyyden muotoja yms. hörhöilyjä tullu tilalle. Ei uskomuksista liene koskaan päästävän eroon.
Uskonvapauslaista on ensi vuonna 100 vuotta. Sadassa vuodessa uskonvapaus on merkinnyt jo melkoiselle määrälle suomalaisia vapauden kirkkoverosta. Ennen pitkää kirkon on luovuttava erioikeudestaan verottaa, vaan sen on siirryttävä jäsenmaksusysteemiin. Se alkaakin sitten olla jo kirkkolaitoksen romahduksen paikka.
Kirkko on juuri sitä, miksi ihmiset sen tekevät. Kirkon puitteissa tehdään auttavaa työtä, ehkä tekijät saavat siitä mielihyvää itselleen, kun tuntevat, että voivat olla avuksi apua tarvitseville.
Kirkon tehtävä on evankeliumin sanoman tuonti kaikille ihmisille, ei vain kirkon jäsenille. Onko siinä kirkko täyttänyt tehtävänsä, sitä sopii miettiä, onko sanoma jota kirkko tuo esille aina Raamatun mukaista, minusta siinä on keskustelun aihe.
Minusta jossain asioissa kirkko on taipunut ihmisen tahtoon sillä tavoin, että se ohittaa Jumalan tahdon. On ratkaisemattomia asioita, joissa on ristiriitaa kirkon palvelijoiden kesken. Yksi esillä olevan erimielisyys koskee homoparien vihkimistä kirkossa. Osa papeista haluaa siunata homoparit kirkossa ja osa taas näkee asian toisin. Tällä kohtaa on syytä kysyä, onko homoparien siunaaminen avioliittoon Jumalan tahto. Vastaus tähän löytyy Raamatusta ja vastaus on hyvin selkeä.
Toinen asia, joka minua on miettinyt on se, että kun seuraan kaikki jumalanpalvelukset, niin siellä niin siellä pappi alkuosassa antaa kaikkien kuulijoitten synnit anteeksi, kysyn vaan, millä valtuuksilla hän näin tekee. Voin olla väärässäkin ja mielelläni olisinkin, jos tämä perustuu Raamatun sanomaan, en kumminkaan ole sitä sieltä löytänyt. Jeesus antoi vallan apostoleille antaa synnit anteeksi, mutta ei muille. Ääripää on ane kauppa, jota kirkko joskus on harjoittanut.
Kirkon jäsenten on syytä tuoda omia ajatuksia esille muidenkin jäsenten luettavaksi rakentavassa hengessä, ei tuomiten vaan etsien yhteistä säveltä.
Kirkko todellakin on juuri sellainen miksi ihmiset sen tekevät ja ovat tehneet. Kirkon puitteissa juu tehdään myös ihmisten auttamista, mutta miksipä ei, ja varmasti sitä työtä tekeville tulee tyydytystä apua annettuaan. Näin aina on kun missä tahansa yhteydessä lähimmäisiään auttaa. Avun antaminen on molemminpuolista hyvää ja näin on oikein.
On silti muistettava kirkon auttavan työn kohdalla se, että diakoniatyön osuus kirkon menoista lienee jotain 10 % luokkaa. Jos kirkon auttamistyö kohdistuu huono-osaisiin, niin mahtaako kaikkein huono-osaisimpiin? Löytääkö kirkko ne? Kuinka paljon kirkon edeskäyvät, hyväpalkkaiset papit ja piispat, jalkautuvat etsimään niitä onnettomimpia? ”Huono-osaisimmat eivät löydä kirkon auttamistyötä” (Kirkko ja kaupunki v. 2016). En tiedä nykytilannetta.
Sitten, mikä on se ”evankeliumin sanoma”, mitä kirkon pitäisi ihmisille välittää? Eiköhän se ole tullut jo kaikille suunnilleen selväksi, vaikka se onkin varsin epäselvä se sanoma. Tai jos se on Raamatun sanomaa, niin mitä se sanoma tuo yhtään mitään lisää siihen, mikä arjessa kaikille jo on itsestään selvää?
Tai mikä on ”jumalan tahto”? Siis, ei ole mitään jumalan tahtoa, vaan on aikaisten vuosituhansia sitten eläneiden kirjoittamia moraliteetteja ja hallinnon avuksi tehtyjä sääntöjä, joista osa pätee edelleen normielämän sujumiseksi, mutta osa silkkaa puutaheinää tai suorastaan rikollisia nykyajassa.
Ja sitten ne homoparit. Missä kohtaa Raamatussa kielletään homoparien siunaaminen avioliittoon..?
Vielä voi sitäkin ihmetellä, miksi Jumala loi homot. Tämä kaikkitietävä ja omnipotentti, joka loi ihmisen omaksi kuvakkseen siis loi myös homot, lesbot ja ne ns. muunsukupuoliset, kuten mm. syntyjään kaksisukupuoliset. Ja sitten tämä paheksuu näiden käyttäytymisen. Miksi ihmeessä näin?
Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Tämä on sitä sanomaa, jota Jeesus käski apostolien tehdä ja se on myös kirkon tehtävä. Kirkko on kiitettävästi täyttänyt tätä käskyä. On kumminkin muistettava, että se oppi, jota kirkko vie eteen päin on Jeesuksen opin mukaista.
Jumalan luomia ovat kaikki ihmisen heidän erilaisuudesta riippumatta. Rakkauskäsky koskee kaikkia ihmisiä erilaisuudesta riippumatta ja sitä meidän kaikkien tulisi noudattaa.
Kirkon pitäisi antaa tukea niin homoille kuin lesboillekin, ei kuitenkaan niin, että vihkii ja siunaa heidät avioliittoon. Tämä ei poista sitä vaikeutta, jota homot kärsivät meidän yhteiskunnassa, ihmisten asennoituminen sen ratkaisee miten heidän elämänsä sujuu.
Tuo Matt. 28:19 on vain yksi osoitus siitä, kuinka uutta uskontoa pyrittiin alusta lähtien levittämään. Uskontoimperialismia puhtaimmillaan. Ja miekallahan sitä historian saatossa on levitetty kuten mitä tahansa imperiumia. Juutalaisuus, jonka päälle kristinusko kehitettiin, onkin sitten aivan erilainen. Se ei ole ekspansiivinen uskonto, vaan uskonto johon pitää syntyä. Heimoaate. Kristinuskolla on sama periaate kuin Putinin Venäjällä, maa tai uskonto ilman rajoja. Samalla lailla kommunismiuskontoa pyrittiin levittämään kaikkialle.
Todellisen Jeesuksen sanomisista ei ole mitään varmuutta, jos ylipäätään on ollut edes sellaista Jeesusta, josta UT:ssa kerrotaan. Kirkko noudattakoon oppia, joka on kehitelty 2000 vuotta sitten, mutta tehköön sen omassa piirissään. Tyrkyttämään sitä muille ei sovi.
Mielenkiintoinen tuo ”rakkauskäsky”. Käskemälläkö sitä pitää rakastaa? Ja pitäisi rakastaa Jumalaa yli kaiken… siis sellaista, joka Raamatun mukaan on vastuussa arviolta 25 miljoonan ihmisen surmaamisesta (Raamatusta laskenut ja arvioinut Stewe Wells)? No way, jos tuollainen jumala todellakin olisi olemassa, kavahtaisin ja yrittäisin pysyä piilossa tuollaiselta hirviöltä.
Ja sitten: kirkon ei tarvitse vihkiä homo- ja lesbopareja, jos ei halua. Mutta luopukoon sitten myös verotusoikeudesta ym. privileegioistaan yhteiskunnassa, jossa laki sallii samansukupuolisten avioliiton.
Kas, kuinkas ollakaan, luin nyt juuri sattumoisin Kanava -lehteä. Yksi juttu on ”Isänmaallisuus on virolaisten uskonto”. Ja ingressissä: ”Kansallismielisyys herättää Virossa hartaampia kollektiivisia tunteita kuin kristinusko”.
Näinhän se menee, maalliset ja sekulaarit aatteet ja ideologiat kun perustuvat tietynlaiseen todellisuuteen, rajoihin, kansaan ym. seikkoihin, herättävät enemmän intohimoja kuin epämääräiseen tuonpuoleiseen tai ideologiaan, joka ei ole lähtöisin omasta maasta tai lähipiiristä. Näin, olkoonkin vain niin, että kansallisuudet ja valtioiden rajat ovat periaatteessa sopimusvaraisia asioita, kuten ovat uskonnotkin kaikki tyynni.
Niin, että on siinä työ ja tekeminen, että saisi kaikki kansat Jessen opetuslapsiksi…
Niin muuten, jos homoparien siunaaminen avioliittoon on Jumalan tahdon vastaista, niin mistä päin Raamatusta tuon löytää? Oman kertomasi mukaan ”vastaus on hyvin selkeä”. Mielelläni näkisin tuon selvän vastauksen.