Kuinka piru lukee Raamattua

Suomessa on sanonta, ”lukee kuin piru Raamattua”.

Minua on viime aikoina mietityttänyt, että kuinka se piru sitä Raamattua sitten lukee. Olen jostakin syystä alkanut epäillä, että meillä on kansankirkossamme myös pappeja, ja kovasti korkealle uskon asteikolla itsensä kohottaneita sivistyneitä, suvaitsevaisia älykköjä, jotka toteuttavat pirun tapaa lukea Raamattua. Tulkita uskoa sekä sen harjoittamista Raamatusta tavalla, jossa ei ole päätä eikä häntää.

Toki tämä on hyvin henkilökohtainen ja subjektiivinen tapa miettiä asiaa ja päästä johonkin lopputulemaan mutta kuitenkin. Olen kuvitellut, että uskovakin voi ja saa erehtyä. Että ateisti ja uskonnotonkin voi olla hyvä ihminen. Hänellä voi olla erinomaisia elämänohjeita ja tapoja elää hyvää elämää, josta on toisillekin iloa jaettavaksi.

Mutta kun ihminen oikein heittäytyy uskovaksi niin hänet kahlitaan. Kääritään kaapuun, jossa ei ole ikkunoita eikä ovia, vaan oma henkilökohtainen tynnyrinsä, jossa olet ja elät totuutta todeksi, vaikka olisit kuinka pielessä taikka lukisit Raamattusi kuin piru sen lukee, taikka oletan sen lukevan.

No minäpä mietin tätä omaa tynnyriäni.

Minulle Raamattu, kristinusko ja sen suurin asia on olla elävää todellisuutta tässä ja nyt toimia oikein. Oppia Vanhan Testamentin seurakuntien virheistä ja opeista toimimaan tässä ajassa viisaasti ja oikein. Mitä tämä edellyttää, niin silloin kaikkein tärkein on osata taikka ainakin lukea, ja näin oivaltaa sisällöllinen ajatus kannesta kanteen. Kristinuskon suuri ajatus on olla kaikessa hyvän puolella. Se luo maailman ja ajattelun ympäristön johon peilaten jokainen sana, lause, jae ja luku sijoittuvat ja on pakko sijoittaa.

Pirun tapana on lukea yksittäisiä asioita. Hän houkuttaa yksittäisiin tekoihin. Hänelle on voitto saada kristitty tuntemaan itsensä täydelliseksi. Taikka ainakin uskomaan omaan täydellisyyteensä. Lutherin kirjoittama kristillinen oppi ja opetus on todennäköisesti kirjoitettu sillä ajatuksella, että se on täydellisen kirkon ja kristillisyyden perusta. Onko se sitä. No ei tietenkään ole. Ei sellaista kirkkoa ole Kristuksen kirkon jälkeen eikä ennen ollut eikä tule. Kaikki uskonyhteisöt ovat vallan, nahistelun ja epätäydellisyyden tyyssijoja. ”Vanhaa testamenttia” kirjoitetaan uudelleen joka päivä.

Raamattu on minulle kirja kirjojen joukossa. Jumalan Sanaa mutta ei Jumala. Jeesus on totuutta, tietä ja elämää varten eli hän rakentaa kaaren. Raamattu on kertomus alkuseurakunnista, niiden virheistä ja elämästä. Ei niihin kertomuksiin mitään täydellisiä ole eksynyt vaan todellisia tarinoita elämän vaikeuksista ja niistä selviämisistä. Pohjimmiltaan hyvin väkivaltainen teos sekä henkisesti että fyysisesti.

Kun tämä vanha aika on saatu pakettiin niin repäistään temppelin esirippu kahtia ja tuodaan Jeesus ja evankeliumi tähän ihmisen elämään. Sen vaikeuksien keskelle. Messiaan tehtävä on kaataa rahanvaihtajien pöytiä, luoda uutta ja erilaista käsitystä miksi olemme olemassa. Miksi on syntymä ja kuolema. Sinänsä hyvin typerä ihmisen, ja ylipäätään kaiken elämän ajanjakso aikajanalle sijoittettuna. On ajaton maailma, atmosfääri ja sitten tällainen ihmisen kaltainen hippiäinen joka syntyy, elää ja kuolee pois.

Kun piru lukee Raamattua niin hän rakentaa esteitä ja kompasteita. Niitä on Raamattukin täynnä. Kun meidän kirkkomme ja kristillisyytemme rakentuu pieniin lauseisiin ja pätkiin isosta kirjasta niin väitetään niihin pätkiin yksittäisinä sisältyvän jotain suurta ja erehtymätöntä. Juuri tässä se piru sitä Raamattua lukee. On oltava armollinen ja ymmärrettävä. Ahaa, olemme syntyneet, meillä on elämä elettävänämme päätyäksemme kuolemaan. Ei silloin kannata itseänsä nöyrryttää ja tappaa sillä ajatuksella, että kaikki on vaikeaa ja väärin mikä ei ole kirkkoisien kokemuksen ja oppien mukaista. Ne voivat olla yhtä oikeita taikka vääriä kuin elämä aina. Kun on kolmiyhteinen Jumala niin samalla tavalla on ihminen. Ihan tavallinen puupää vaikka liperit kaulaan laittaisi ja olisi teologian tohtori. Oppiarvoissa ei ole Jumalaa eikä se synnytä jumalallisia ajatuksia. Viroissa ja toimissa tehdään työtä, ei mitään sen kummempaa.

Evankeliumissa meillä on elämä, tehtävämme ja loppumme. Siihen kokonaisuuteen sisältyy se mitä voimme kutsua uskoksi. Usko ei ole yksittäisiä tapahtumia vaan tunnetta ja tapa nauttia tästä ajasta niin ettemme vahingoita itseämme emmekä toisiamme. Vaalimme mennyttä ja kohtaamme tulevaisuuden.

Siis miten se piru sitä Raamattua lukikaan. Pätkittäin ja toisen pään menoksi. Ettei vain kirkkoomme ja kristillisyyteemme olisi pesiytynyt tätä samaa tapaa.

Onko tämä totta. En minä tiedä. Onpahan vain minun ajatukseni uskosta, kristillisyydestä ja Raamatusta.

tuomo

Virsi 574, ”On kaunis synnyinmaamme”

by