En muista, milloin minusta tuli skeptisesti asioihin suhtautuva. Ehkä murrosiän aikana, kun aloin toden teolla kiinnostua lukemisesta, musiikista ja soittamisesta. Opettelin omin päin soittamaan kosketinsoittimia ja aloitin bändisoittohommat. Kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan niin ikään heräili. Kävin armeijan, vaikka olin sitä vastaan väkivaltakoneistona. Minusta siis tuli ns. tiedostava nuori ja lievästi auktoriteettivastainen.
Olin siis skeptikko jo kauan ennen kuin uskonnon suhteen lopetin hällävälistisyyteni. Itse asiassa uskontoasioista ja uskomisesta tulin kiinnostuneeksi, kun kävin parin vuoden ajan jollakin hörhösivustolla kommentoimassa uskomattoman sumuisia huuhaajuttuja auroista, shakroista, homeopatiasta, vyöhyketerapioista yms. Kyllästyin siihen pian ja ryhdyin Kotimaa24-sivustolle bloggaamaan. Täytyy sanoa, että keskustelun taso siellä yleensä oli huomattavasti korkeampi ja mielenkiintoisempi.
Kyseenalaistin jo aikuisuuden kynnyksellä erilaiset Hymyn ja muiden sen kaltaisten lehtien esittelemät ihmeet ja mysteerit, kuten myös monet poliittiset hokemat. Mutta 15-vuotiaina ollaan varsin avoimia vaikutteille. En tuolloin vielä kyseenalaistanut ufojakaan ja humanoideja, jotka asiat minua vähän ennen olivat kiehtoneet ja niihin uskoin, tai ainakin pidin mahdollisina. Menin rippileirille, kuten käytännössä kaikki ikäluokassani. Tuttupiirissäni ei ollut ainuttakaan, joka olisi kuulunut ns. siviilirekisteriin, kuten tuolloin termi kuului.
Uusimmassa Skeptikko-lehdessä oli erään entisen porilaisen, sittemmin Helsingin yliopistossa uransa tehneen, skeptikon juttu. Siinä hän kertoi, kuinka hän rippikoulun seurauksena ikään kuin tuli uskoon. Mutta uskontunne hiipui sitten päivä päivältä, kunnes viikon kuluttua se oli poissa. Aivan kuten kävi minullekin. Parin viikon rippi- eli uskonkeskitysleiri sai minut kuvittelemaan olevani uskossa. Mutta jo parin viikon kuluttua olin unohtanut koko asian.
Kun noin käy siinä noin 15-vuotiaana, on minun käsittääkseni kyse siitä, että vaikka onkin vaikutuksille (ja indoktrinaatiolle) herkkä ikä, on vastaanottajan aivorakenne vähemmän vastaanottavainen asioille, jotka ovat abstraktioita. Lienee niin, että minussa on ollut sisäänrakennettuna skeptisyys, joka alkoi tulla esiin vasta murrosiässä ja sen jälkeen. Murrosiässä salaliitotkin olivat kiehtovia juttuja. Nyt en muista milloin olen viimeksi uskonut salaliittoteoriaan. Varmaankin se on jäänyt sinne murrosikään.
Oulussa tapahtui muutaman päivän välein kaksi rasistista puukotusta. Jälkimmäisessä tekijänä oli 15-vuotias nuorukainen. Oulussa on ollut jo pitkään äärioikeistolaisesti suuntautuneita nuorten jengejä, jotka ovat huudelleet solvauksia ulkomaalaissyntyisille Wolt-läheteille. 15-vuotias puukottaja oli selvästikin tullut indoktrinoiduksi äärioikeistolaiseen ja rasistiseen aatemaailmaan. Voisi sanoa, että syyntakeeton. Se edellinen, yli 30-vuotias, on selvästi hourupää, ja aatteensa ja vihansa pilaama.
Vaikka olenkin luonteeltani skeptinen, en suinkaan ole välinpitämätön enkä nihilisti. Ei myöskään tuo entinen porilainen, minua jokusen vuoden vanhempi Markku Javanainen. Skepsis ry on luvannut 20.000 euroa puhtaana käteen sille, joka kykenee osoittamaan tai suorittamaan jonkun vastaansanomattomasti yliluonnollisen ilmiön, kuten lukea ajatuksia, siirtämään kuvia toisen ihmisen tajuntaan tms. Jokunen on yrittänyt. Skepsis ottaa nämä yritykset vakavasti, eikä suinkaan yliolkaisesti. Nihilismi on jotain muuta kuin skeptinen suhtautuminen ilmiöihin, joista ei ole todisteita tai niitä ei voi toteen näyttää.
Armosta
Skeptikko-jutussaan entinen porilainen, Markku Javanainen, kertoi, että rippikoulun pappi kertoi rippikoululaisilleen, että ”etsikkoaikasi on nyt. Ja tämä aika, jolloin Jumala puhuttelee juuri sinua, on lyhyt, sinun täytyy päättää”. Ex-porilainen mietti jutussaan, että ehkä hän mahdollisesti oli uskon tunteen kokiessaan olleensa suggestion vallassa. Itse en ole aiemmin näin ajatellut, mutta mahdollista on, että meitä suggeroitiin sillä leirillä. Isoset nimittäin olivat täpöillä mukana meitä käännyttämässä. Oli ovelia psykologisen vaikuttamisen keinoja, kuten yöllinen herättäminen tulemalla makuusaliin laulelemaan hengellisiä lauluja. Kokemuksen voin näin jälkikäteen todeta olleen suggeroiva.
Mutta tuo papin kertoma oli selvä uhkaus. Että jos et nyt päätä, jäät vaille armoa. Joitakin päiviä sitten luin Satakunnan Viikko -nimistä ilmaisaviisia, jossa on aukeama kristillisten järjestöjen ilmoituksia ja ”Viikon sana” -niminen palsta, jossa kolumnistit levittävät uskon ilosanomaa. Tällä kertaa ei ollut vain ilosanomaa. Nimittäin tämä Israelin ystävät -pastori Miika Vuola esitti jälleen kristityille tyypillisen armon sanomaan verhoillun uhkauksen: ”Onnellinen sinä, joka olet kutsua noudattanut ja saat pelastuksen tietä taivaltaa loppuun saakka. Silloin olet kerran kuulevahyvin päätetyn matkan jälkeen: ´Käy Herrasi iloon´. Mutta jos toisin on, ja joudut kuulemaan kutsun ´viimeiseen iltahuutoon´ilman todellista sovintoa Jumalan kanssa, on edessäsi onneton ikuisuus”.
Herran ”armo” ja ”rakkaus” ei ole suinkaan ehdotonta. Se on ehdottoman ehdollista. Jos et rakasta tätä omahyväistä ja huomionkipeää herraa, saat pahimmanlaatuisen rangaistuksen.
(Edit: korjattu Skepsiksen 10.000 euroa 20.000 euroksi, mikä se nykyään on)
Oma kokemukseni rippikoululeiristä oli varsin asiallinen. Riparin jälkeen kierreltiin näitä nuorten juttuja, joissa seurakunta järjesti puitteet.
Sen verran hyvin viihdyin noissa riennoissa, että ryhdyin isoseksikin. Ketään en kyllä herätellyt yöllä, enkä yrittänyt käännyttää.
Isosleiristä jäi mieleen lättyilta niemen nokassa, kun joku humalikko tuli veneen kanssa ja esitteli meille puolisen tuntia pistooliaan. Papin kanssa jututeltiin miestä nuotiolla ja nuoret lähtivät hissun kissun sisälle.
Onneksi tilanne ratkesi rauhanomaisesti, eikä tarvinnut alkaa pyssymiehen kanssa tappelemaan.