Kun Medad Birungin kanssa viettää muutamia päiviä, aina alkaa tapahtua asioita, jotka väistämättä tuovat mieleen Jumalan aktiivisen sorttisen olemassaolon. Aina uudelleen, vaikka ei enää uskoisi, että se on mahdollistakaan.
Ugandan mies ilmoitti minulle ehkä noin kuukausi sitten, että tulee luokseni vierailulle, yksin Englannista. Kun ei olla aikoihin nähty. Yleensä on ainakin joku muu rukoustaistelija mukana. Ei myöskään maininnutkaan mistään saarnoista tai saarnakiertueista tai tilaisuuksista. Ei mainittu edes Blogimetsätapaamista, tai tapaamista RaTas-yhdistyksen kanssa, joka on järjestämässä ensi syksynä kansainvälistä konferenssia Christians for Biblical Equality -nimisen järjestön kanssa ja Medad on siellä yksi puhujista. Ja olenhan minäkin vielä hallituksen jäsen. Ikään kuin olisi tiennyt, että minulle on turha mitään hengellistä kiertuetta ehdotellakaan.
Vähän aikaa olin hiljaa ehdotuksen edessä. Ei minun tarvinnut selittää, että hei asun yksin metsikössä, eikä täällä ole enää edes lintuja, joille saarnata. Kyllähän Medad täällä pikaisesti kävi vuonna 2014 edellisellä vierailullaan, joten tiesi mihin oli tulossa, vaikka tuolloin äitini luona majoittautuikin. Sen jälkeen emme olekaan olleet varsinaisesti puheissa, mitä nyt FB:ssa seuraan miehen karismaattisia saarnamatkoja pitkin maailmaa ja kuinka monta ihmistä milloinkin on löytänyt Jeesuksen ja kuvia koulusta muslimialueella ja kuvia jenkki- tai brittivieraista rakentamassa sitä ja tätä kaivoa tai kattoa. Eihän minulla tuohon ole mitään sanottavaa.
Mitä pidempään noita statuksia näkee, sitä etäämmältä tuntuu ”vanha ystävyys”. Niin. Tapasimme sähköpostitse sattumalta vuonna 2002, joten onhan tätä aikaa kulunut ja toistemme vaiheita on nähty. Nykyään minulla ei ole enää edes passia, että kävisin Ugandassakaan, saatika muualla. Missään hengellisissä tilaisuuksissakaan en käy, enkä gradun valmistuttua ole lukenut edes Raamattua.
Mitä ihmettä siitä tulisi, jos pitäisi päiviä viettää moisen saarnamiehen kanssa – mietin. Mistäpä edes puhua. Sitten päähän tuli muistikuva Medadista syksyllä 2014 katsomassa TV:tä niin vakavalla ilmeellä, että en sellaista ole koskaan ennen nähnyt. Isis oli levittäytymässä silloin Irakiin. Otin siitä tilanteesta kuvankin, koska ilme oli tuollainen loputtoman pitkään. Lapset juoksivat ympärillä ja ihmisetkin varmaan juttelivat, mutta mies tuijotti ohjelmaa.
Medad sanoi jo silloin olevansa huolissaan Euroopasta ja Suomesta.
Niin.. tajusin heti, mitä vierailu pitäisi sisällään minun osaltani. Sanoin ok, minä maksan lennon Lontoosta Helsinkiin, ja noudan miehen 4.9 ja palautan kentälle 12.9. Tosin en silloin vielä uskonut, että edes saa viisumia, kun ei ollut aikeissa käyttää taikasanaa, jolla maahan varmasti pääsee.
Viime kerralla keskustelujen ykkösteema oli homojen tappamishalut Ugandassa, ja siitähän sitten seurasi kaikenlaista. Nyt olisi pakko puhua siitä huolesta, mikä elämässäni on vallannut suurimman tilan sitten syksyn 2015. Mitään aavistustakaan minulla ei ollut, miten Medad touhuihini ja aatoksiini ja Suomen uuteen tilanteeseen suhtautuisi, mutta mutta… saanko vihdoinkin keskustelukumppanin, joka ei nimittele minua rumilla sanoilla??
Yleensähän kysyn Jumalan tahtoa pyhältä Omronilta, mutta Medad on yksi askel eteenpäin kehittyneemmässä seurakuntayhteydessä. Vähän jännitti, miten tässä kaikessa kävisi. Kun sitten miehellä oli viisumi kädessä vasta tajusin, että hyvänen aika sehän on kohta täällä. Mökkikumppanin kanssa suunnittelimme hänelle oman sängyn tukevammalla patjalla hänen huoneeseensa. Ja kasvimaasta saisi ruokaa.
Kaikki oli siis valmista.
Jatkuu myöhemmin….
Mistä lie FB tiesikin heittää tämän eteeni juuri äsken?
https://uusitie.com/pastori-medad-birungi-tarkein-tehtavani-olla-aanena-aanettomille/