64. Vapaus
Vapaus on eräs melko lailla kaikkein väärinkäytetyimpiä sanoja. Esimerkiksi anarkistit pitävät siitä: ei saa olla mitään hallitusvaltaa, mikä rajoittaisi vapauttani; sama koskee hedonisteja: mikään ei saa rajoittaa nautintoani; ateistit: ei saa olla Jumalaa vaatimassa vastuun ottamista teoistani; poliitikot: kukaan ei saa olla rajoittamassa korruptiota jne.
Onko sitten vapautta ylipäätään? Joka tapauksessa ihmisen elämään kuuluu pakko. Sanotaan, että ei ole kuin kaksi pakkoa: verot ja kuolema. Edellistä voidaan kiertää, mutta jälkimmäistä ei. Siinä viimeistään vapaus loppuu ja sen jälkeen ihminen vain jatkaa siitä elämäntilanteestaan missä oli kuollessaan ja loppusijoituspaikka selviää tuomarin edessä.
Täällä eläessä vapaus on suurinta pikkuvauvalla, joka vain on ja vain ottaa vastaan kaikki tarpeensa (jos saa). Kun lapsi kasvaa, rajoitteita tulee yhä enemmän ja samalla kasvaa vapaudenrajoituksen vastustus. Murrosiässä vapauden kaipuu kärjistyy ja kapinointi auktoriteetteja vastaan johtaa joko aikuistumiseen tai sitten jäämiseen pikkulapsen tasolle (joka vain vaatii muilta omien tarpeittensa tyydyttämistä).
Tämä vapauden illuusio näkyy selvimmin talouselämässä ja mainonnassa. Luullaan, että rahaa syntyy ilmasta (osakemarkkinoilla) ja kuluttajat kuvittelevat vapaan kuluttamisen turvaavan onnellisuuden (ja olemassaolon). Ruma totuus on että varallisuus syntyy vain työstä (Mitä sanotaankaan 1. Ms. 1?) ja että onni ei löydy tavaroista (eikä omaisuus tuo ikuista elämää: kuolinpaidassa ei ole taskuja).
Mistä sitten voi tuo kaikkien toivoma vapaus löytyä? Materiasta tai omien himojen tyydyttämisestä sitä ei löydy, vaan ne johtavat orjuuteen. Vapaus on eri ideologioiden ja ismien ja poliittisten suuntauksien iskulauseena, mutta ne tuottavat pettymyksen. Absoluuttinen vapaus on harha (vain solipsismi filosofiana olettaa sen, mutta heti kun joku toinen polkaisee varpaaseeni, tuo filosofia katoaa).
Kysymys oman tahdon vapaudesta on ikiaikainen ongelma. Evolutionistien mielestä ei ole mitään vapautta (eikä siten myös vastuuta), koska sattuma ja aika saivat aikaan kaiken (tyhjästä), ja se on määrännyt jo aikojen alussa materian ja energian toimimaan noiden luonnonlakien mukaan, eikä ole mitään sielua tai henkeä sen ulkopuolella. Näin olleen kaikki vain tapahtuu ja lopulta puu maatuu siihen mihin se kaatuu.
Toinen vaihtoehto on Jumalan luomistyö, jolloin Hän loi ihmisen toimimaan vapaasti oman kuvanaan (koska Jumala on vapaa), siis toimimaan Jumalan tahdon mukaan, koska vain hän tietää mikä on hyvää. Tämä vapaus päättyi erään puun juurella ja sen jälkeen ihmisen vapaus on paholaisen hallussa, joka pyörittää maailmaa oman pahan tahtonsa mukaan. Jumala on kuitenkin tarjonnut vapauden takaisin ihmiselle Poikansa Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemisen kautta. Tämä tarjous on vapaasti tarjolla.
”En ole tahtoni orja, sillä rakastan valoa, ja tahdon sen täydellisen tahdon mukaan, joka on luonut minut. Se, joka toimii luojansa tahtoa vastaan, on orja. Kukapa muu olisi orja kuin se joka huutaa: ’Olen vapaa’, eikä voi kuitenkaan päättää edes olemassaolostaan?” (George MacDonald)
Oikea vapaus on paradoksi. Tahdon sen täydellisen tahdon mukaisesti joka rakastaa minua ja koko maailmaa, jolloin vasta olen vapaa oman tahtoni (ja sielunvihollisen ja maailman) näennäisvapaudesta.
by 
Olipa hieno kirjoitus Karilta, kiitos.
Tahdon vapaudesta käytiin yksi kristikunnan merkittävä väittely roomalaiskatolisen Erasmus Rotterdamuksen ja Martti Lutherin välillä. Erasmus piti ihmisen ratkaisuvaltaa vapaana, mutta Luther piti minusta realistisesti ihmisen ratkaisuvaltaa vain osittain vapaana: Lutherin mukaan ihminen saattoi sanoa ei Jumalan kutsulle. Näin ihminen ei Lutherinkaan mukaan ollut täysin predestinoitu, kuten Calvinin mukaan oli.
Jokainen lapsia kasvattanut on käsittääkseni havainnut, että tahtominen ja sen kehitys on monimutkainen verkosto. Asenteet, pelot, yllykkeet, ystävät ja läheisimmät vaikuttavat siihen, mitä lapsi kulloinkin tahtoo. En tiedä tahdoinko itsekään tätä elämää, jonka olen saanut. Tavattoman kiitollinen olen Jumalan johdatuksesta.
Tosiuskovat eivät todellakaan ole vapaita ,vaan he ovat mielummin onnellisia Jumalantahdon orjia. Uskovaisena ei enää voi valita vapaasti ,vaan oma tahto on pantava sivuun Jumalan tahtoa etsiessä. Tästä seuraa alinomainen itsetarkkailu ja epävarmuus siitä ,että elääkö Jumalan tahdon mukaista elämää.
Kun Jeesus julisti , että vapauteen teidät vapautettiin ,niin käytännössä se merkitsee vapautta omasta tahdostaan.
Kyllä taistelu oman ja omien vapauden puolesta on ollut ihan oikeutettua. Tämä siksi ,että aivan viime aikoihin asti olemme olleet tiivisti kuninkaiden ja keisarien vallan alla. Heidän alamaisinaan olemme joutuneet palvelemaan heidän ja muun ylimystön kunnianhimoa ja tarpeita.
Aina ensimmäiseen maailman sotaan asti erilaiset dynastiat , pienin poikkeuksin, hallitsivat maailmaa. Nämä yrittivät sotien kautta laajentaa valtakuntiaan. Kärsimme vieläkin ensimmäisen maailmansodan seurauksista . Se päättyi Saksan sellaiseen tappioon johon he eivät koskaan alistuneet, vaan etsivät mahdollisuutta kompensatioon, kostoon .Uusi yksinvaltias, joka oli luvannut kostoa, kukisti loputkin kasalaisvapauksista ja se maksoi kymmenien miljoonien hengen. Eli meidän aikoihin asti, hallitsijan tahto on ollut se jolle oma tahto uhrataan.
Yksityisten ihmisten vapauspyrkimykset on tulkittu epämoraaliksi ja siksi heidän tahtonsa on pidettävä kurissa vaikka pakkokeinoin. Ja mitä kirkko on tässä tehnyt? Ensiksi se oli hallitsijoiden kuuliainen työkalu . Ja nykyaikana se vetoaa siihen, että sillä on , pyhien kirjoitusten antama, monopooli kaikkiin hyviin arvoihin .
Demokratia on vaivaloista ja riitaista, kun vapautetut tahdot ajavat omia linjojaan. Mutta mielummin se kun paluu vanhaan.
Markku, on totta, että teollistumisen
aikaansaama vauraus ja vapaa-aika on suonut meille edellisiä vuosisatoja enemmän vapautta. Luultavasti kuninkaiden ja säätyjen valta oli kuitenkin kohtalaisen väljää, sillä vasta moderni valtio on pystynyt kontrolloimaan kansalaisiaan tiiviisti. Ennen kuninkaat ja kuvernöörit olivat kaukana. Lapin erämaataloissakin isännän piti pitää kuria. Jos isäntä ei pystynyt, saattoi vaikkapa renki ottaa komennon.
Itse olen nähnyt 70-luvun nuorison vapautumisen: yhtäkkiä kaikki nuoret halusivat pukeutua vapaasti eli laittaa jalkaansa samanlaiset farkut ja päähänsä samanlaisen kampauksen.
Valitettavasti ihmisen vapaus on vapautta tehdä syntiä, kaikkine seurauksineen. Onko siis Jumalan tahdon mukaan eläminen orjuutta? Ja taas synnin tekeminen vapautta? Esim. heroiinin pistäminen suoneen, pornon katselu, aviorikokset, ahneus, kateus jne. jne. Ovatko ne vapautta?
Kukkanen se näkee nykyisen vapauden ainoina tuotteina heroiinin pistämisen suoneen, pornon katselun, aviorikokset, ahneuden, kateuden jne. jne.
Luuleeko hän, että ko ongelmia ei ollut silloin kun vapautta mm. brutaalin ja sadistisen kirkkokurin avulla oli rajoitettu? Mistäköhän mahtoi johtua, että yo negaatiot pursuivat yli äyräidensä nimenomaan aikana, jolloin esim. uskonvapautta ei ollut? Murhat, alkoholismi ja kaikkinainen väkivalta (ja mm. sukupuoitaudit) olivat esim. Tampereella pahimmillaan 1900-luvun alussa.
Syntiä on tehty erään puun juurelta lähtien, kirkko voisi olla kehottamassa parannuksen tekoon ehkä ateismikin (mutta millä perusteella?).
”,,,kirkko voisi olla kehottamassa parannuksen tekoon.”
Miksis se’ parannuksen teko on ollut silloin vähin kun kirkon valta on ollut enin…?
Tuo sana ’parannus’ eli kreikan metanoia tarkoittaa muuten ’mielenmuutosta’ eikä sisällä noin moralisivaa vivahdetta kuin teologisoiva käännös ’parannus’. Eli metanoiassa kehotetaan ihmistä muuttaman tapansa ajatella. Esim. maailmaa saastuttava teollisuuspamppu voisi siis muuttaa mielensä ja alkaa ajatella vihreästi.