Vihollisen valheessa osa 84

Materialismi

Kaikkein tehokkaimpia vihollisen keinoja lyödä kiilaa ihmisen ja Jumalan väliin on materialismi. Oikeasti se on maailmankatsomus, joka kieltää muun kuin materian (ja siihen liittyvän energian ym.) olemassaolon. Läheinen termi on naturalismi. Se miksi tämä sitten johtaa ateismiin (ainakin käytännön tasolla) on tieteen merkityksen korostuminen. Tällöin syntyy harha: se mitä tiede osoittaa olevaksi, on totta, ja mitä tiede ei osoita, on olematonta ja harhaa.

Tietysti tiede on saanut aikaan tiedon valtavan nousun ja seurauksena erilaisia keksintöjä, mitkä ovat helpottaneet ja parantaneet ihmisten elämää (mutta myös tuonut mukanaan kauheita uhkakuvia). Ongelmana onkin se harhakäsitys että vain se mistä tieteellä (siis luonnontieteillä) on mahdollisuus tutkia, onkin kaikki. Jokainen ihminen silti tietää, ettei se ole kaikki, koska materia ei ole kaikki.

Kaikki abstraktit käsitteet ovat eksaktin tieteen ulottumattomissa ja oikeastaan suurin osa ihmisen henkisistä toiminnoista ovat tällaisia. Jos materialismi on totta, silloin esim. sellaiset asiat kuin rakkaus, kauneus, taidenautinto ja muu estettiikka, ovat harhaa ja että ne ovat vain aivokemiaa. Entä musiikki? Materialistin mukaan se on vaan ääniaaltojen värähtelyä korvien materiaa vasten, ei muuta. Tämä asioiden redusointi johtaa tietysti siihen että kaikki on lopultakin vain kvanttitilojen vaihtelua, millä ei ole mitään muuta merkitystä kuin näiden tilojen vaihtelu.

Näin materialisti päätyy nihilismiin ja sitä kautta epätoivoon. Sitä välttääkseen hänen täytyy kieltää em. henkiset asiat ja sanoa, että näin sen pitääkin olla, mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Valitettavasti hän tietää sisimmässään, ettei se näin ole. Sisimpään (siis minne?) jää kalvamaan tietoisuus siitä, ettei se näin pidä mennä. Jonkinlainen aavistus siitä, että minun ei pitäisi haihtua olemattomiin; se vain tuntuu väärältä. Lohdutellaan sillä, että evoluutio jatkuu ja jälkeläisissäni elämä jatkuu (entä ne, joilla ei ole jälkeläisiä?).

Tästä ongelmasta puhuu järjen ja sydämen välinen ristiriita. (Sydämellä ei tässä yhteydessä tietenkään tarkoiteta lihaspumppua, vaan ihmisen tietoisuuden keskusta, ydintä). Järki sanoo että kaikki on tässä ja nyt, sydän sanoo, että on paljon enemmän. Järki kieltää rakkauden ja kauneuden, sydän sanoo että ne ovat tärkeämpiä kuin itse maallinen elämä. Järki tunnustaa vain kovat faktat, sydän tunnustaa kaipuunsa.

Materialismi siis sulkee itsensä maailmankatsomukselliseen vankilaan, josta kurkistellaan varovasti tunteisiin ja moraaliin, mutta heti kielletään nämä häiritsemästä tiukkaa rationaalisuutta. Järki väittää, että kaikki olemassa oleva on vain materian ilmenemää, ja sen olemassaolo selitetään sattumalla: evoluutio on sellainen pakkomielle, jolla väistetään vastuu itsestä ja muista ihmisistä väistetään kylmälle sattuman leikille: evoluutio on tehnyt kaiken sattumalta, siis sattuma on vastuussa kaikesta, en minä. Missään tapauksessa Jumala ei saa olla luonut mitään, koska silloin joutuisin itse vastuuseen teoistani.

by