Hartauden teksti on otettu 2 Kor. 4: 16-18. Tämä on käännösversio saamenkielisestä hartaudesta, joka oli kuultavissa Saamenradiossa 8.5.2017, mutta joka poistettiin YLE:n sivuilta muutaman päivän kuluttua eikä lähetetty toistamiseen saman viikon torstaina, kuten on ollut tapana. Tällainen sensuroitu hartauspuhe on. Hartaus liittyy seurakunnassamme tapahtuneeseen https://yle.fi/uutiset/3-9810284
Päivän aihe juontaa juurensa sunnuntain (3 sunnuntai pääsiäisestä) teksteihin, jotka käsittelevät Jumalan kansan tulevan elämän ikävöimistä. Kristillinen kirkko uskoo ruumiin ylösnousemukseen. Samalla kun puhumme tulevan maailman elämästä puhumme myös ylösnousemuksesta.
Sana ”ylösnousemus” on sanottu nopeasti. Olemme kuulleet sen niin monta kertaa, että emme oikein osaa ajatella sen merkitystä kristillisessä uskossa ja elämässä tässä maailmassa. Meidän aikanamme tämä kysymys tulee entistä ajankohtaisemmaksi.
Se, mitä ylösnousemus merkitsee, sen me huomaamme apostoli Paavalin kirjoituksesta. Hän asettaa vastakkain ulkonaisen ja sisäisen ihmisen, näkyvän ja näkymättömän. Ulkonaisella ihmisellä ei ymmärretä ruumista, jonka Jumala on luonut, sillä silloin me emme voisi antaa opetusta ruumiin ylösnousemuksesta. Ulkonainen ihminen on synnin ruumis, syntiturmelus meissä, se, jota on hukutettava ja kuoletettava joka päivä niin kauan kun me elämme. Sisäinen ihminen on puolestaan uusi ihminen, minkä Jumala on synnyttänyt sanalla ja kasteen kautta. Mitä enemmän ulkoinainen ihminen kuolee, sitä paremmin sisäinen ihminen elää ja kykenee kantamaan hedelmää. Tällainen Pyhän Hengen työ on ylösnousemuksen alku täällä ajassa.
Toiseksi on olemassa ero näkyvän ja näkymättömän välillä. Tämä on helpompi ymmärtää. Tässä ei kuitenkaan anneta mitään syytä halveksia Jumalan meille antamia armonvälineitä. Paavali asettaa tässä vastakkain maailman ja tulevan Jumalan valtakunnan taivaassa, eikä sanaa ja sakramentteja, vaikka sakramentit ovatkin näkyviä. On kyllä niinkin, että sakramenttien hyötyä ja arvoa ei voi nähdä luonnollisilla silmillä, sillä ne avautuvat vain uskossa ja Jumalan ilmoituksessa. Jumalan sana ja Pyhä Henki valaisevat pimeää järkeä ja sydäntä siten että ihminen kääntyy uskomaan siihen, mikä ei ole selvästi nähtävissä. Silmä ei kykene löytämään Jumalan armonvälineistä mitään arvokasta. Jumalan sana ja sakramentit ovat halveksittuja maailmassa siksi, koska järki arvioi niitä silmillä. Epäuskoinen maailma loukkaantuu Jumalan halpaan muotoon ja pitää itseään viisaana. Tästä samasta syystä maailma pitää kristittyjä hulluina. Jeesus kertoo minkälainen on kristittyjen osa tässä maailmassa: ”maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.”
Ristiriitaisuudet kuuluvat kristinuskon ytimeen, niin kutsutut paradoksit. Näihin järki loukkaantuu, sillä se pyrkii löytämään totuuden, jota voi tutkia ja mittailla silmillä ja missä ei ole ristiriitaisuuksia.
Epäusko tietää kyllä sen, että kuolema on edessä, mutta ei sitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Raamatun mukaan kuoleman pelko pitää ihmisiä vankeinaan. Ihmisen valinta tällaisessa pulmatilanteessa on valita se, mikä on sen mielestä varmaa, elämän, josta hän voi nauttia ennen kuolemaa. Se takertuu Jumalan lahjoihin ja luotuun, mutta hylkää itse Luojan ja Vapahtajan. Tästä on syntynyt pakanallinen viisaus, jota Paavalikin siteeraa: ”syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.”
Jeesuksen aikoihin oli eräs ryhmä, joka uskoi samalla tavalla. Ihme kyllä, he kuuluivat sen ajan juutalaiseeen kansaan ja vielä uskonnollisen elämän keskiöön. He olivat saddukeuksia, jotka hoitivat papinvirkaa ja olivat Israelin hengellisiä johtajia. Saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen eivätkä tulevaan tuomioon. Jeesus varoitti saddukeusten hapatuksesta. Opetuslapset ymmärsivät, että kyse oli saddukealaisten opista.
Luterilaisuudessa on kyllä varoiteltu fariselaisten hapatuksesta, mutta saddukealaisten hapauksesta varoittaminen on unohtunut täysin. Nyt me näemme, mitä siitä on seurannut. Kirkot ovat maallistuneet. Ihmeen paljon on yhtäläisyyttä saddukealaisten ja tämän ajan luterilaisen kirkon pappien välillä. Jos vaikka opetus ylösnousemuksesta onkin esillä, niin elämässä ja kirkon ratkaisuissa se kielletään. Käy kuten Paavali kirjoittaa: ”…heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.” Saddukealaisten opin mukaan painopiste on tämänpuoleisen maailman elämässä. Heille kreikkalaisten ja roomalaisten hallitsijoiden kanssa veljeily ei tuottanut ongelmia. Pakanallisen kulttuurin ja uskon yhteensovittaminen oli mahdollista. He olivat valmiita luopumaan Jumalan sanan totuudesta, jotta he saisivat osakseen paremmat olot yhteiskunnassa ja jotta he saisivat pitää virkansa ja toimeentulonsa. Tällä tavalla pakanalliset tavat ujuttautuivat sisään ja heidän oppinsa johti epäjumalanpalvelukseen palvelemaan luotua ja ajallista hyvää.
Millä tavalla aikamme kirkko veljeilee hallitsijoiden kanssa? Se näkyy siinä, että aikamme paimenet ja piispat osoittavat kuuliaisuutta maallisille laille, mutta hylkäävät Jumalan sanan. Demokratiassa kansan ääni on saanut Jumalan sanan aseman. Tasa-arvo merkitsee enemmän kuin Jumalan sanan totuus. Kirkko on hyväksynyt naispappeuden ja tämä lankeemus on aukaisemassa oven myös homoseksuaalisuuden hyväksymiselle. Kaikki tämä on Jumalan sanaa vastaan. Paavalin sana on käynyt toteen: ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.” Huoli toimeentulosta laittaa miettimään miten voisi saada pitää virkansa kirkossa, etenkin tilanteessa, jossa henkilöllä on paljon velkaa. Hän asettuu niiden puolelle, joilla on enemmän valtaa, tekee enemmistön tahdon mukaan, jättää totuuden kertomatta ja saarnaa mieluummin sellaista, josta saa maailman kiitoksen. Papit haistelevat maailman tuulia ja kansan mielipidettä jotta heidät hyväksyttäisiin tässä maailmassa. Mutta Jeesus sanoo: ”Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.”
Tästä me huomaamme, kuinka lähellä epäusko vaanii. Ihminen ei luotakaan Jumalaan, siihen, että hän pitää huolen toimeentulosta tilanteessa jossa ihminen joutuu koettelemuksiin. Hän etsiikin turvaa näkyvästä, omasta ja toisten ihmisten kädestä. Paavali kirjoittaa heistä kirjeessään Filippiläisille: ”vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.” Saddukeukset eivät tahdo kantaa ristin häpeää, eikä sitä, että heidän lihallinen mielensä kuoletetaan, sillä he vastustavat ylösnousemusta. Mutta kristittyjen mieli on suunnattu taivaallisiin: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi.”
Alkukirkossa saddukealaiset olivat seurakunnan pahimmat vainoojat. Palkkapaimen rakastaa itseään, siksi hän pakenee ja hylkää Jumalan sanan ja jättää Kristuksen lauman susien haltuun. Hänellä ei ole voimaa taistella syntiä, perkelettä ja valheita vastaan. Saddukealaiset saavat palkkansa jo tässä maailmassa. Sillä välin kristittyjä halveksutaan, mustamaalataan ja vihataan, ja siitä syystä he monta kertaa ikävöivät taivaaseen. Saddukealaisten usko opettaa luottamaan ihmisiin, mutta Jeesus opettaa luottamaan Jumalaan ja varomaan ihmisiä: ”Kavahtakaa ihmisiä, sillä he vetävät teidät oikeuksiin, ja synagoogissaan he teitä ruoskivat; ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille.
Kuoleman jälkeen osat vaihtuvat.
No tuohon nyt on pakko sanoa, että en löydä mitään Raamatusta missä naispappeutta voisi edes kuvitella lankeemukseksi. Täytyy olla nelkoinen sisälukutaito joka siihen kykenee. Jumala kutsuu työhönsä kaikkia tässä maailmassa, ei ole miestä eikä naista, sanotaan Raamatussa.
Aikio lähtee ajatuksesta, että Paavalin seurakuntien hallinnollinen järjestys oli jotenkin Jumalan Sanaa meille järjestää seurakuntamme. On päivän selvää, että yhtäkään tämän päivän ongelmaa ei ratkota Raamatun ajan yhteiskunnassa. Ei myöskään erilaisia yhteiskunnan hallintomalleja. Siksi pitää löytää se Jumalan Sana sisältönä eikä sanoina. Jo kielellinen ja käsitteellinen ongelma on melkoinen.
Olen todennut, että jos Raamattu on pelkkiä sanoja niin siitä rakentaa vaikka mersun korjaamokäsikirjan hyvin helposti ja voi väittää sitä Jumalan ilmoitukseksi.
Näin minä asian olen pähkäillyt todeten, että minun ja Luojani välille en kamalasti välimiehiä tarvitse. Uskossaan autuaat elävät Armon todeksi vaikka palavassa maanpäällisessä helvetissä. Kun on Kristus niin on kaikki.
Valtaosa kristikansasta uskoo, että kyse on juurikin seurakuntaa koskevasta järjestyksestä. Näin uskoo ortodoksikirkko, katolilainen kirkko ja valtaosa kolmannen maailman kirkoista. Nykyinen naispappeuden hyväksyvä kanta on mitätön poikkeama (harhautuminen), koskee myös luterilaisuuden historiallista kirkon jatkumoa 1500-luvulta meidän aikoihimme.
Länsimainen ylemmyys on vain saavuttanut sellaiset mittasuhteet että nykyihminen luulee omaavansa suuremman viisauden kuin koskaan mikään kansa, aikakausi, kirjoitus tai Jumalaksi kutsuttu.
Pitäisi myös selvittää naispappeuden alkuperä. Se on lähtöisin antikristillisestä lähteestä, vallankumousaatteesta, joka tahtoo purkaa Jumalan luomisjärjestyksen. Suvaitsevainen uuden ajan ihminen on noussut kapinaan Jumalaa vastaan. Tämä merkitsee sitä, että jos mies ei saa olla naisen pää, niin ei Kristuskaan saa olla seurakunnan pää. Loppupäässä häämöttää Kristuksen kieltäminen ja Jumalan sanan hylkääminen. Siihen mm. homomyönteisyys kirkossamme viittaa ja ennen pitkää johtaa.
Jokainen valitsee oman käsityksensä, mutta joutuu myös kantamaan sen tuottamat hedelmät.
Joo, …
Jumala saa minun puolestani aivan itse päättää, onko naispappeus Jumalalle mieluista vai ei. Minusta vaikuttaa siltä, että Jumala toimii tavalla, joka ei naisten pappeutta tue. Ehkäpä kyse ei kuitenkaan ole nimenomaan naispappeudesta, vaan siitä, mitä pappeudelta ylipäätään odotetaan. Kaikkien nyt vaan ei tulisi ryhtyä papin tehtävään.
Mistäs Aikio tuollaisen antikristillisen lähteen löytää. Minä en löydä. Se toki on tiedossa, että aatteita ismejä löytyy joka lähtöön aivan kuten kirkkokuntia, uskonyhteisöjä ja herätysliikkeitäkin. Kristuksesta taikka hengellisestä uskosta lähtöisiä niistä kovin harva.
Ihmiset järjestävät seurakuntansa hallinnon. Niin hengellisen kuin maallisemmankin. Raamattu sellaista tue että Jumalan Sanaa jotenkin pappeudella voisi pilata. Kyllä sen tekee ihminen. Olipa mies taikka nainen. Kenenkään tuomitseminen kutsumuksensa noudattamisesta ei kuulu ihmisten valtaan. Se on Jumalan yksinoikeus.
Aikion teksti on sellaista oikean ja tuomion julistamista ja omistamista, että ihmettelen kovin mistä voima moiseen.
Uutisessa
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201709012200365693_u0.shtml
esiintyy Janne Aikio. En tiedä onko sama Aikio kuin blogisti, mutta Iltalehden Aikiolla on pahoja ongelmia, ei ainoastaan Ut:n ymmärryksessä, vaan myös julmassa suhtautumisessa lähimmäiseen. Hyvä, että lähti kirkosta.
Nainen vaietkoon seurakunnassa viittaa sen aikaiseen synagooga järjestykseen, jossa naiset istuivat erillään miehistä. Paavali kielsi heitä huutamasta ja kehotti kysymään kotonaan omilta miehiltään, jos jotain eivät puheista ymmärtäneet.
Kirjaimen kuolettamat eivät pysty suodattamaan tekstistä sen aikaisen kulttuurin vaikutusta, vaan soveltavat sitä täysin erilaiseen kulttuuriin. Toisaalta ei taida totuus heitä kiinnostaa, kun ovat hurmioituneet omasta uskonnollisuudestaan.
No, tämä Iltalehden Aikiosta, josta luin jo aiemmin ja ihmettelin, miten syvään hengelliseen pimeyteen ihminen itsenä pystyy saattamaan. Sympatiani ovat täysin naiskirkkoherran puolella. On varmaan paha kokemus törmätä sukupuolen perusteella ala-arvoiseen kohteluun, Jos Aikiolla olisi edes hitunen lähimmäisen rakkautta, niin olisi lähtenyt hiljaa kirkosta sen sijaan, että marttyyrin viittaa himoiten lähtee tölvimään naista.
Blogistin saarnaa en jaksanut lukea kuin vähän. Ymmärrän, miksi Yle on sen poistanut.
.
Tuomaalalle. Joo, rakkaudesta puheen ollen apostoli Paavali opettaa, että on kärsittävä heikkoa veljeä (1 Kor. 8 luku, ja 10:24-).
Oletetaan, että naispappeus olisi OK. Raamatun opetusta seurattaessa se tarkoittaisi, ettei saisi tehdä asioita, joista veljen omatunto haavoittuu. Naispappeutta vastustavia tulisi rakastaa eikä menetellä heitä vastaan loukkaamalla heidän omaatuntoaan, varsinkaan uhkailemalla heitä toimimaan ja mukautumaan vakaumustaan vastaan. Tällaiselle veljelle tulisi suoda tasa-arvoinen asema toimia kirkossa omantuntonsa mukaan. Tätäkin on kirkossamme esitetty keskusteluissa erääksi ratkaisumuodoksi, mutta loppuun asti vietyjä johtopäätöksi ei ole tehty tai haluttu tehdä.
Niin että missä se kristillinen rakkaus näkyy kirkon ratkaisuissa? Siinäkö, että yhden osapuolen sanelemaa tasa-arvoa hyväksymätön ei saa tasa-arvoista kohtelua?
Olen sama henkilö, josta uutisoitiin. Olen perheellinen, kolme lasta ja vastuu heistä. Heille pitää hankkia työllä leipä jostakin. Virkaa tekevä kirkkoherra uhkasi erottaa minut tehtävästäni syystä, etten suostunut tekemään yhteistyötä naispapin kanssa. Hän esitti Utsjoen seurakunnan kirkkoneuvostolle, että minut erotettaisiin tehtävästäni.
Rakkaudellista riistää minulta elantoni ja perheelleni ja lapsilleni toimeentulo? Lisäksi elämme saamelaisalueella, jossa saamenkielellä, paikallisten ihmisten ja kulttuurin tuntemuksella on suuri merkitys. Olen toiminut tulkkina sekä norjan, että saamen kielessä, ja pari vuosikymmentä kanttorina. Seurakunnan työntekijöistä olin ainoa alkuperäinen paikallinen, saamelainen sekä saamenkielinen ja lisäksi palvellut seurakuntaani lähes kolmekymmentä vuotta. Näillä seikoilla ei ollut minkäänlaista painoarvoa naispappeuden hyväksymisen rinnalla. Rakkaudellista? Perheelleni, saamelaisille ja heidän identiteetilleen arvokkaat asiat uhrattiin aikamme epäjumalan edessä, tasa-arvon jumalan alttarilla.
Se että ei hyväksy naispappeutta on kirkossamme niin niin suuri synti, että sitä harjoittavia ei tarvitse rakastaa. Sama asenne huokuu Tuomaalan kommenteista. Olenko oikeassa?
Vielä asiasta perilläolevana voin kertoa, että päätös tai määräys naispapin asettamiseksi Utsjoen seurakunnan virkaan ei ole lähtöisin Utsjoen seurakunnan jäsenistä eikä sen luottamushenkilöistä. Myöskään erottamisesitykseen johtaneet tapahtumat eivät ole lähtöisin utsjokisista. Tämä manööveri tuli seurakunnan ulkopuolelta, kuten myöhemmät yritykset liittää Utsjoen seurakunta Inarin seurakuntaan. Oulun hiippakunnan piispalla ja silloisella vt. kirkkoherralla ei ole ollut minkäänlaista käsitystä paikallisseurakunnan itsenäisestä päätösvallasta sen omissa asioissaan. Jälki on ollut sen mukaista. Kiista seurakuntamme itsenäisyydestä ja minun lähtemiseni seurakunnan työstä ovat repineet seurakuntaa pahoin. Siis tämäkö on sitä korkeinta valkeutta ja kristillistä rakkautta kirkon paimenilta, mitä he voivat seurakunnille tarjota? Jos tämä ei ole pimeyttä, niin mikä sitten.
Tuomiokapituli teki lisäksi käsittämättömän rikosilmoituksen meidän seurakuntamme entisestä kirkkoherrasta, joka tutkinnan eteneminen sekin raukesi. Rakkaudellista hiippakuntamme ylipaimenelta ja sen parhammilta luottamishenkilöiltä?
On helppo huudella sivusta, kun ei tiedä asioista mitään sen kapeakatseisen ja tarkoitushakuisen uutisoinnin hämäämänä, jota tiedotusvälineet esittävät.
Aikio, on julmaa vedota Raamattuun ja omatuntoon rakkauden nimissä, jos itse vaadit toiselta poistumista kutsumusammatista Jumalan palvelijana. Erittäin julma on Raamattusi ja vielä väität sen ymmärtäväsi oikein. Tuollaiseen en ihan heti kykenisi.
Poistumista kutsumisammatista? Kuka oli poistumassa Utsjoella kutsumusammatista? Ei sieltä poistunut muita kuin minä. Nykyistä kirkkoherraa ei ollut eroamiseni aikaan ymmärtääkseni edes määrätty Utsjoelle saati että olisi toimittanut virkaa siellä.
Miten olen voinut ehdottaakaan mitään poistumista? Olisikohan parasta ensin yrittää saada selville ja kysellä, mitä täällä on tapahtunut, ennen kuin lausuu tuomioita tapahtuneesta ja henkilöistä?
On ihan mielikuvaretoriikkaa vihjata siihen suuntaan, että minulla olisi nykyisessä kirkollisessa tilanteessa jonkinlaista vaikutusvaltaa poistaa joku kutsumusammatistaan. Se on fiktiota, faktaa on sen sijaan, että minut savustettiin ulos kutsumusammatistani. Vai halutaanko tästä todellisuudesta palata takaisin mielikuvituksen mahdollisuuksien maailmaan vain asenteellisista syistä?
Tässä on nyt vastakkain kaksi kutumusammatissa olevaa, siis lähtökohtaisesti, jos nyt noudatetaan Hirven ajatuksenjuoksua. Minä sain lähteä, ja sinä puhut minun vaatimuksistani toisen lähtemiseksi. Minä halusin tehdä vain työtäni ja saada elantoa perheelleni. Onko siinä liikaa sinulle?
Ja miksi tahdot tehdä tästä henkilökysymyksen, kun kirkko on kaksi tuhatta vuotta ”vedonnut Raamattuun ja omatuntoon rakkauden nimissä”. Ovatko he olleet julmia ja rakkaudettomuuden sanansaattajia?
Tänä aikana ihmisillä näyttää olevan kummallinen käsitys rakkaudesta ja laupeudesta. Heti kun tasa-arvo ja naispappeus tulee kyseeseen, empatian osoittaminen muuttuu yksisuuntaiseksi. Todeksi tässäkin keskustelussa osoittautuu sanomani asia, naispappeuden vastustajia ei tarvitse rakastaa. He eivät ole edes ihmisiä, puhumattakaan siitä, että olisivat veljiä Kristuksessa, joilla on oikeus uskoonsa ja tilaan kirkossaan.
Ja kyllä minä ole oikeassa tässä asiassa, ehdottomasti. Hedelmät naispappeuden sisäänajamiseksi ovat raadollisia, niistä voi tuosta ylempää lukea. Ja sitä seuraavista kommenteista. Eikä naispappeudesta ole tullut mikään evankelisen rakkauden ja vapauden ilmentymä, vaan uusi ehdoton laki ja käsky, jota kaikkien on kuuliaisesti toteltava, mikäli aikovat kirkossa toimia ja elää. Lakihurskautta puhtaimmillaan.
Aikio, yhtäkään tuomiota en ole lausunut, en ainuttakaan, enkä lausu. Sinä kerrot että uskosi ja omatuntosi ”häiritsijä” on naispappi ja eroat kirkon palveluksesta hänen takiaan. Se on sekä tuomio että ilmeisesti uskosi merkittävä sisältö. Jumalna kutsu elopellolle jää toiseksi. Eli et olisi eronnut jos pappia ei olisi. Kyse on itsekkäästi ajatellusta uskon tulkinnasta ja toisen Jumalalta saadun kutsun mitätöinnistä. Eikö vain?
Piispan ja tuomiokapitulin toiminta on ollut hyvin linjakasta kaikilta osin. Sitä en lainkaan ymmärrä mihin perustat oikeassa olemisesi. Se on pelkkä sinun mielipiteesi, ei sen kummempi. Sitäkin ihmettelen miksi meidän pitäisi erityisesti raivata tilaa kaikenlaisille uskomuksille. Saat uskoa ihan omalla oikeaksi kokemallasi tavalla. Jos se estää kansankirkossa toimimisen niin ongelmahan on sinun ja sinun rakkaudellisessa suhtautumisessa Kristuksessa Päivi Aikasaloon ja evl-kirkkoon.
Tuomo Hirvi: ”Piispan ja tuomiokapitulin toiminta on ollut hyvin linjakasta kaikilta osin.”
Jopas jotakin! Kylläpäs sinä kunnostaudut mustan valkoiseksi selittämisessä. Puolustat Kristuksen kirkon vainoojia ja heidään menettelytapojaan. Kuinka sinä voit puolustaa saddukealaista oppia, kristinuskon politisoitumista ja vahvimman vallan käyttöä?
Esittämäsi ajatus että Jumala kutsuisi naisia papeiksi on täysin Raamatun vastaista. Raamattu ei anna naiselle paimenen asemaa, se on täysin tämän ajan gnostikkojen omasta päästä keksimä oppi, yhteiskunnan kirkolle asettama poliittinen vaatimus. Naispappeus ei ole syntynyt mistään herätyksestä, vaan se on tullut kirkkoon ulkopuolelta yhteiskunnasta ja siellä liikkuvista ideologioista. Sen laittaminen Jumalan nimiin on rikkomus toista käskyä vastaan, Jumalan nimen väärinkäyttöä. Ja sinä kutsut kuuliaisuutta Jumalan sanaa kohtaan itsekkyydeksi. Aika räikeää Jumalan käskyn rikkomista.
Ja kutsumus. Kutsumus ei todellakaan ole sitä, että nainen kutsuu itse itsensä papin virkaan. Kirkon historiassa on annettu merkitystä ulkoiselle kutsulle, tässä tapauksessa sellaiselle, jonka Jumalan sana vahvistaa niin ettei mennä gnostilaisen salatiedon ja saddukealaisen vallankäytön tielle.
En osaa sanoa sinun tilanteestasi, mutta kuulostaa siltä että olet omaksunut hyvin saddukkealaisen opin ainakin tässä asiassa. Ihmisestä tulee hyvin äkkiä kristittyjen vainooja kun omat intressit ovat kyseessä. Eihän kirkolla ole mitään rankempaa vainoamisen keinoa kuin erottaa kirkon virasta, kuten onkin tapahtunut kun vanhakantaisia on erotettu mm. papin virasta. Tämä on tapahtunut tosiasia. Selitä nyt tämäkin musta valkoiseksi.
”Olen sama henkilö, josta uutisoitiin”
Niin ajattelin, mutta en ollut varma. Vastine meni siis oikeaan laatikkoon.
Koska Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, niin luetaan “ja tehnyt MEIDÄT kuningaskunnaksi, PAPEIKSI Jumalalleen ja Isälleen…”
Nainen kelpaa Jumalalle papiksi, mutta jotkut eivät hyväksy naisia papeiksi edes luterilaiseen seurakuntaan.
Lisäksi aikamuoto tehnyt tarkoittaa Johanneksen ajoista eteenpäin. Kotitehtäväksi antaisin Johanneksen kirjeiden tarkan tutkimisen. Niissä naiset ovat keskeisessä asemassa. Tosin Aikion tavoin ajattelevst ovat keksineet mitä hulluimpia selityksiä mitätöidäkseen Johanneksen selvää tekstä. Itsepetoksessa on mentävä aina syvemmälle, kun ylpeys ei anna periksi: minkä sanoin, on Jumalan sanaa.
Onneksi luterilaista kirkkoa ei voi kaapata yhden aatteen panttivangiksi, kuten olisi käynyt, mikäli Aikoa olisi saanut jatkaa sooloiluaan.
No sieltähän se tuomio Aikiolta minullekin tuli, että paukahti. On teillä ja sinulla otsaa, joka ilmeisesti kuulut srk-laiseen herätysliikkeeseen.
Tapio Tuomaala kirjoittaa just kohilleen. Jumalan kutsu on kirjoitettu Raamattuun. Sen on kuullut Päivi Aikasalo. On uskomatonta että kehtaat julkisesti senkin mitätöidä.
Tuomo Hirvelle. Olen ihan hyvässä seurassa tuomitessani naispappeuden. Olen samassa joukossa 2000-vuotisen perinteisen kirkon käsityksen ja sen opettajien kanssa, olen Marthin Lutherin kanssa kiistämässä naisilta oikeuden ja mahdollisuuden papin virkaan. Niin, katolinen ja otodoksinen kirkko yhdessä kolmanne maailman luterilaisten kirkkojen kanssa tuomitsee naispappeuden. Kehtaavat kuitenkin niin tehdä, kehtaavat tuomion omistamisen ja julistamisen. Ovatko nämä tahot kaikki, Tuomo Hirvi, olleet julmia?
Entä miten apostoli Paavali kehtasi kieltää naisilta opetusoikeuden seurakunnassa, ja vieläpä kehottaa vaikenemaan ja kieltää naista vallitsemasta miestä?
Hyvä Tapio Tuomaala, sotket yleisen pappeuden ja erityisen pappeuden keskenään. Yhdyt nykyaikaiseen Jumalan sanan sekoittamiseen. Nämä uuden uskonnollisuuden opit ovatkin yhtä hämmentämistä ja ihmisten mielten sekoittamista. Mestarina taustalla häärää pääsotkija, hajalleen heittäjä, Diabolos, itse saatana.
Lukijat voivat arvat, kumpaa minä uskon enemmän ja kenen sanaan luotan, nykyisten tuuliviirien ja oman edun tavoittelijoiden puheisiin, vai Jumalan sanaan. Ihminen pettää, valehtelee ja puhuu sekavia, Jumala ei.
Se hyöty tästäkin porusta oli, että Utsjoen nykyinen naiskirkkoherra paljasti kantansa homouteen, nimittäin hän on valmis vihmimään homoparit. Hedelmät ovat kaikkien nähtävissä, valitsetko eksyttäjien ja kadotukseen johtavien tien?
Tämän keskustelun osalta olisi paljon kommentoitavaa. Muutamia kohtia.
Tuomo Hirvi syytti minua ”itsekkäästi ajatellusta uskon tulkinnasta”. Mitähän olen niin itsekkäästi tulkinnut omaksi hyväkseni? Mitä itsekästä on vakaumuksessa, jonka johdosta täytyy erota seurakunnan tehtävistä ja vaarantaa oman ja perheensä toimeentulo? Se, mitä tästä saan on yleinen halveksunta yhteiskunnan taholta, ja jopa itseään uskoviksi kutsuvien taholta. Palkaksi saan vihaa ja vainoa. Että sellaista itsekkyyttä.
Minä uskon Jumalaan, en yleisen mielipiteen ja suosion ääneen. Annan itseni ja elämäni Jumalan käteen, jos tunnustamani usko saa muut purkamaan pahuuttaan minuun.
Hirvi kyselee edelleen, että ”miksi meidän pitäisi erityisesti raivata tilaa kaikenlaisille uskomuksille.” Sitä minäkin ihmettelen. Mistä Raamatusta on löydetty sellainen sana ja oppi, että nainen voi toimia pappina ja homoilla on oikeus kirkolliseen vihkimykseen ja seksuaaliseen suhteeseen? Nämähän ovat niitä uusia oppeja, joille on raivattu tilaa yhä enemmän. Nämä uskomukset ovat tulleet sielunvihollisen yllytyksestä, jo julki tulevat hedelmät paljastavat sen. Nämä uudet uskomukset ovat tulleet suvaitsevaisuutta ajavasta poliittisilla periaatteilla toimivasta yhteiskunnasta demokratian pelisäännöillä. Ihmisen ääni väännetään Jumalan ääneksi, väkisin. Kirkon paimenilla ei ole ollut selkärankaa seisoa näitä vastaan, vaan ovat taipuneet ryhmäpaineen edessä. Ihmispelko on taivuttanut selkärangan kumartamaan ihmisjoukkoja ja mediaa.
Tapio Tuomaala esittää minulle, että vlo naispappeuden hyväksymiselle löytyy Johanneksen kirjeistä. Oletko hyvä ja tuot esille ne kohdat tänne kaikkien luettavaksi, missä kohtaa Johanneksen kirjeissä annetaan opetusta naisten pappinan toimimisesta hyväksyvässä merkityksessä?
Edelleen Tapio puhuu kirjainten kuolettamista. Raamattusitaatilla ”kirjain kuolettaa” on kautta aikojen yritetty tyrmätä Raamatun sanan ja opin merkitystä ajatuksella, että se muka puhuisi liian tarkkaa opissa pysymistä vastaan. Apostoli tarkoittaa kirjaimella (2 Kor. 3:6) lakia, ei Jumalan sanaa tai oppia. Itse asiassa naispappeuden hyväksyminen perustuu lakiin, joka luetaan nykyään sovellettavasta kirkkojärjestyksestä ja enemmän tai vähemmän maallisesta laista. Joka tapauksessa ihmiskäskyistä, joilla ei ole yhtään minkäänlaista auktoriteettiasemaa uskoville. Näillä käskyillä voi pyyhkiä pöytää hyvällä ja iloisella omallatunnolla.
Tapio mainitsee erääksi naispappeuden hyväksyttävyyden kriteerinä nykyisen kulttuurin erilaisuuden suhteessa Uuuden testamentin aikaan. Tämä argumentti on yhtä tyhjän kanssa. Peruasiat ovat kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa olleet ja pysyneet samoina. Kaikkina aikoina kaikkialla on vaikuttanut sama perisynti, kuolema, lain kirous, sielunvihollinen. Jumala sanoo itse itsestään, että hän ei muutu, hänen vanhurskautensa ja sanansa pysyy iankaikkisesti. Mistä siis ajatus jostakin kulttuurin muutoksesta? Se on ihmisen omassa päässä ja sydämessä tapahtunut subjektiivinen muutos, mielikuvituksen tuottama illuusio omasta asemastaan maailmassa. Raamattu kutsuu sitä lankeemukseksi ja luopumukseksi, kääntymiseksi pois Jumalasta.
Utsjoen seurakunnan tapahtumat (yritys pakkoliittää Utsjoen seurakunta Inarin seurakuntaan, suntion savustaminen tehtävästään, papin määrääminen kuulematta seurakuntaa) heijastavat myös vanhaa asetelmaa länsimaiden ja alkperäiskansojen välillä. Tuomiokapitulin otteet ovat olleet toisinto kolonialismin aikana käytetyistä keinoista ja asenteista. Saamen kansaa katsotaan ylhäältä käsin ja heidän puolestaan ja heitä kuulematta tehdään päätöksiä ja määräyksiä, ikään kuin me täällä emme ymmärtäisi asioista mitään ja olisimme parempien ja viisaampien ihmisten holhouksen tarpeessa. Tasta-arvo ja suvaitsevaisuushömpötys on saamelaiselle kulttuurille vierasta länsimasta hapatusta, jota yritetään nyt pakkosyöttää kuin alaikäisille ja järjettömille lapsille.
Historia tulee näkemään tämän jälleen yhtenä mustana episodina Suomen luterilaisen kirkon saavutusten listassa.
Eipä minulla ole tähän sen enempää sanoa mutta ei ole Herran edessä miestä eikä naista!
Ja naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti vaskirummun käteensä, ja kaikki naiset seurasivat häntä vaskirumpuja lyöden ja karkeloiden. (2. Moos. 14:20)
Mutta Debora, naisprofeetta, Lappidotin vaimo, oli siihen aikaan tuomarina Israelissa. (Tuom. 4:4)
Niin pappi Hilkia, Ahikam, Akbor, Saafan ja Asaja menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevaraston hoitajan Sallumin, Tikvan pojan, Harhaan pojanpojan, vaimo ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. He puhuivat hänen kanssaan. Niin hän sanoi heille: ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Sanokaa sille miehelle, joka lähetti teidät minun tyköni: (2. Kun.k.22:14-15)
Niin Hilkia ynnä ne muut, jotka kuningas määräsi, menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevarastonhoitajan Sallumin, Tokhatin pojan, Hasran pojanpojan, vaimo ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. Ja he puhuivat hänelle, niinkuin edellä mainittiin. (2. Aik. 34:22)
Muista, Jumalani, Tobiaa ja Sanballatia näiden heidän tekojensa mukaan, niin myös naisprofeetta Nooadjaa ja muita profeettoja, jotka minua peloittelivat. (Neh. 6:14)
Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää. Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta. (Luuk. 2:36-38)
Tähän loppuu minun teloginen tietämyksen blogin aiheesta!
Hyviä huomioita Raamatusta Vihmakoskella. Deborakin tuomarina, ja naisia profeettoina. Uusi testamentti puhuu siitä, että naiset voivat profetoida (pää peitettynä tosin).
Tarkempia huomioita tehdessämme huomaamme, ettei Raamatussa esitetä mallia, jossa profeetta vihittäisiin virkaan, muuta kuin profeetta Elisa. Mutta hän olikin erityisellä tavalla profeetta Elian kanssa esikuva Kristuksesta ja Johannes Kastajasta uudessa testamentissa. Muita vihkimisiä en ole löytänyt. Uudessa testamentissa ei ole vastaavaa esimerkkiä, eikä kirkon historiassa. Profeetan erityispiirre on se, että Jumala on kutsunut heitä vapaasti kansansa keskuudesta julistamaan omaa viestiänsä. Profeetat ovat liikkuneet vapaasti rajojen yli ja tulleet usein uskonnollisen hallinnon ulkopuolelta. Heistä ja heidän sanomastaan voisi sanoa jotakin samaa kuin Pyhästä Hengestä. Tuulesta ei tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. He ovat pysyneet uskollisesti totuudessa, kuten Pyhä Henkikin ja nuhdelleet kansan johtajia ja papistoa.
Mitä tämän vihkimisen esimerkin puuttuminen tarkoittaa? Sitä, että Raamatun kertomukset naisten toimimisesta profeettana tai profetoijana eivät voi toimia perusteluna naisen pappina tai seurakunnan paimenena toimimiselle.
Naisprofeetta Debora toimi aikanaan Israelin kansan tuomarina. Sekin on esimerkki paitsi poikkeustapauksesta, mutta myös Jumalan ihmeestä ja voimasta. Hän saa kuolleetkin elämään ja heikon vahvaksi. Marja Kajava toimitti Inkerin kirkossa pitkään papille kuuluvia tehtäviä, ja perusteena oli se, että kaikki miehet oli pakkosiirrettu Siperiaan. Hänen aikansa tilanne Inkerissä muistutti Deboran aikaista tilannetta Israelissa, tosin eri syistä (Tuom. 4:8, 5:6-8). Mutta kun miehiä taas oli myöhempänä ajankohtana saatavilla Maria väistyi ja sanoi, ettei naisen sovi toimia pappina. Poikkeus- ja hätätilanne ovat tässä mielessä eri asia kuin vallitseva normaali käytäntö normaalioloissa. Jumalalta ihmeiden ja voimamerkkien pyytäminen normaalioloissa on Jumalan kiusaamista, siksi Deboran esimerkki ei puolla naisen paimenenvirkaa.
Lisäksi profeettana toimimista ja profetoimista ei tule sekoittaa paimenvirkaan.
Hyvässä seurassa olen mimäkin. En tuomitse ketään Kristuksessa ja Päivi Aikasalo on sillä paikalla Jumalan elopelolla missä hänen kuuluukin olla.
Sinä vaadit hänen kutsumuksensa mitätöintiä voidaksesi itse nauttia kirkon virasta. On melkoinen tuomio sanon minä. Ei yhtään raamatullinen vaan silkkaa itsekkyyttä.
Jaa, …
Mainiota keskustelua. Tästä huomaa, että konservatiivien ja liberaalien ajattelu on etääntynyt niin kauas, ettei riitttävän laveaa kirkon kattoa enää löydy. Helsingissa naispappi palauttaa liperit ja nyt Utsjoella Janne laittaa rukkaset naulaan.
Janne on täysin oikeassa huomauttaessaaan, että naispappeus on häviävän pieni ja hiljalleen kuihtuva sivuvirta kristillisessä perinteessä. Täällä Suomessa oikein Raamatulliseen tapaan kirkolliskokouksessa aiheesta äänestettiin kolmeen kertaan, kunnes kirkkokansa osasi vääntää äänestyslippuun pukstaavit oikeaan kohtaan. Mahtoiko Pyhän Hengen sijaan olla Piru ohjauksissa ensimmäisellä ja toisella, vai sittenkin sillä kolmannella kerralla sitä saa miettiä. Pietari kuitenkin rohkeni aikanaan sanoa ”ei” kolmesti peräkkän.
Tapiolla on omaan korvasyyhyynsä sovitettu evankeliumi, mihin minulla ei ole isompaa sanomista. Enemmän tai vähemmän me kaikki rakennamme uskomme ja intohimomme sen varaan, mihin satumme uskomaan. Se ei silti minulle oikein avaudu, mihin kirkkoa tarvitaan, jos kaikki pelastuu. Sateenkaarijuhlien järjestäminen ei vaadi pappiskoulutusta ja laittomien maassaolijoiden piilottelukin sujuu keneltä tahansa, jolla intoa riittää.
Tuomon ajattelu on minusta ristiriitaista. Naispappeus on ok, mutta sateenkaarimessut ovat kauhistus. Se nyt vain on sillä tavalla, että munakasta tehdessä kananmunat menevät rikki. Juuri tästä ajan hengessä ajelehtimisesta koko Vanha Testamentti varoittaa. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että papit viisveisaavat yhteisistä pelisäännösitä ja vihkivät aakkospareja aivan mielensä mukaan. Näin ne naisten yhteisöt nyt vain toimivat ja yllättävän hyvin usein toimivatkin – sopeudu siihen.
Naisyhteisöissä ei paljon vastuu paina. Jos rahat loppuu, pyydetään miehiltä lisää ja Aatamillehan omena maistuu. Pääasia, että kaikilla on kivaa. Tai siis kovaääninen suukopukin toki kelpaa paremman puutteessa. Juuri tähän suukopuunhan Paavali hermostui ja käski naisia vaikenemaan seurakunnassa.
Minusta lestadiolaiset ovat fiksuja. Eivät käy kinastelemaan naispappeuasioista, vaan kerääntyvät oman kattonsa alle. Pysyvät silti kirkon jäseninä, maksavat jäsenmaksunsa ja äänestävät asioista oman uskonsa mukaisesti. Sitä mukaan kun vapaamielisimmät jättävät uppoavan laivan, konservatiivien äänenpaino kirkossa vahvistuu. Kyllä Jumala omistaan huolen pitää.
Kiitos vain Tauno huomioistasi, niitä on mukava lukea. Lestadiolaisuudessa en kaikesta tykkää, etenkään taktiikasta, jossa omassa keskuudessa pidetään tiukka linja, mutta kirkon viroissa myötäillään ja hymistellään. Siinä taktiikassa sekoittuvat molemmat hapatuksen muodot, farisealaisuus ja saddukealaisuus. Sen toki myönnän että yhteyden säilyttämisen ja erottautumisen ajatus on hankala toteuttaa nykyisessä kirkollisessa sekaannuksessa.
Mutta sitten satuin lukemaan Taunon blogikirjoituksen ”Kirkko on langennut hipsterikuplaan” ja päädyin tai oikeastaan olin jo aikaisemmin päätynyt ajattelemaan näitä nyky-yhteiskunnassa syntyneitä kuplia. Joskus uuden ajan alkuhämärissä taisi syntyä ensimmäinen kupla, jota me länsimaissa osaamme jo hävetä. Eurooppalaiset siirtomaavallat uskoivat aidosti ihan löytöretkistä lähtien, että he ovat parempia ihmisiä alkukantaisiin barbaarikansoihin verrattuna. Eroa nykyisiin kupliin on lähinnä siinä, että silloin sitä rakentelivat myös porvarit ja kauppakomppaniat, tosin vallankumouksellisia hekin aikansa yhteiskuntajärjestyksessä. Aateliset olivat tätä ennen aina uskoneet edustavansa kansan parasta osaa. Joka tapauksessa noista ajoista lähtien, kun tiede tekniikka ja kirjoitus- ja lukutaito rupesi kehittymään ja lisääntymään, on länsimaalainen ylemmyydentunto saavuttanut megalomaaniset mittasuhteet. Evoluutioteoria, rotuoppi ja yleinen Euroopan vaurastuminen, muun muassa, ovat sopineet hyvin välineiksi kohottamaan tätä hybristä. Romantiikan aikaan yritettiin pistellä reikiä tähän paisuneeseen kuplaan, mutta turhaa touhuahan se on ollut. Valta-asemasta käsin on kirjoitettu historiaa ja ajan itseymmärrystä niin kuin on haluttu, eli miten se on sopinut hyvin yhteen paremman ihmisen imagoon, ja kalloja on mitattu ja alkuasukkaita laitettu häkkiin ihmisten hämmästeltäväksi.
Miten meidän aikamme poikkeaa silloisesta. Eipä juurikaan. Ei ole ihme, että päädytään kupliin, kun ensin on sijoitettu ihminen elämänkulun keskukseen, ja myöhemmin totuuden löytäminen kansan mielipiteeseen. Kai Sadinmaa, jota jotkut pitävät aikamme profeettana, sanoi Perttu Häkkisen haastattelussa pitäytymisen tämänpuoleiseen olevan oman uskonpuhdistuksensa perusajatuksen. Minua tietenkin kummastuttaa, että mitä muuta nykyaikaisessa saddukelalaisessa hengellisyydessä on kuin raudanlujaa pitäytymistä tämänpuoleiseen? Vieläkö tästä voidaan pistää paremmaksi?
No mutta. Puhutaan punavuorelaisesta, Helsingin Kallion, Vallilan ja Alppilan punavihreästä kuplasta. Eiköhän siinä kuplassa olla juurikin materialismin ja pragmamatisin ytimessä, ei askeltakaan tuonpuoleisen, niin sanotun hömpän puolella. Kuplasta käsin on ainakin yksi kontakti ulkomaailmaan. Se on lähetystyö tyhmien ihmisten ylläpitämien yhteiskuntarakenteiden keskuudessa kulttuurihegemonian toteuttamiseksi, joka tosin nykyään on jo aika pitkälle totta monilla yhteiskunnan eri sektoreilla. Mm. siitä syystä johtuu sosiaalidemokraattien puoluekannatuksen alamäki, lähetytyö on kohta suoritettu loppuun, koska muutkin puolueet tekevät sitä samaa.
Tuosta kuplasta käsin muut ihmiset, siis jotka vielä ajattelevat ja uskovat kuten ennen, jopa vanhakantaisesti, esimerkiksi jostakin isänmaasta, uskonnosta ja kodista, ovat rasisteja, suvaitsemattomia, ahdasmielisiä, kouluttamattomia, vanhanaikaisia, kaikenlaisia foobikkoja ja vielä tyhmiä. Tämä sama ajattelumalli on saatu lähetystyöllä (poliittisella pelillä ja propagandalla, pelottelulla ja houkutteluilla) leviämään myös kirkkoon, josta käsin yritetään tehdä myös naispappeus- ja homolähetystyötä lähetysmaihin. Kuplassa tasa-arvo on opillinen peruslähtökohta, joka ohjaa kaikkea muuta työtä ja pyhien kirjojen tulkintaa. Jospa se valkeus koittaisi myös pimeisiin lähetystyökohteisiin.
Se on sanottava, että ylimielisyyden määrä on kuplassa olevilla kyllä aivan mittaamaton. Kuplan ulkopuoliset ovat tolloja, joita on joko varottava tai koulutettava. Maan lakeja kohtaan ei tarvitse olla kuuliainen. Maiden rajoja ei tarvitse kunnoittaa. Jumalanpelko on täysin tuntematon käsite. Pyhiä kirjoja ei kunnioiteta, vaan niihin luetaan omia ajatuksia, tai niille viitataan kintaalla. Entisajan kulttuuria, tapoja, moraalisääntöjä ja kansan ja sen henkilöiden saavutuksia ei tarvitse kunnioittaa tai muistaa. Perheen merkitys on arvoton sukupuolineutraaliaatteen takia, vaikka on ilmeistä, että esimerkiksi Suomessa tulevat taloudelliset ja hyvinvoinnin ongelmat tulevat liittymään heikkenevään huoltosuhteeseen (vanheneva väestörakenne). Edes tiede tai tieteellisesti saadut tai saatavilla olevat tutkimusmenetelmät tai -tulokset tai -arviot eivät pysäytä kuplassa elävien hybristä. Kulttuurihegemonian arvot ovat kuin huume, jota nauttivat elävät vahvoissa aatehöyryissä, jossa selkeä ajattelu, kuullun ja luetun ymmärtäminen ja ympäröivän todellisuuden havainnointi on erittäin työlästä ellei mahdotonta.
Mutta kuplahan ei olisi kupla, ellei näin olisi. Saamelaiset Utsjoella ovat saaneet tänä vuonna nauttia sekä kunnassa että seurakunnassa happamista kuplahedelmistä. Kuplassa eläjälle on näet mahdotonta asettua toisen elämänympäristön ja kulttuurin muokkaaman ja määräämän ihmisen asemaan. Ajatus Kristuksesta, joka alentuu tulemaan ihmiseksi täytyy olla kuplaympäristössä mielettömyyttä.
Tauno: ”Tapiolla on omaan korvasyyhyynsä sovitettu evankeliumi, mihin minulla ei ole isompaa sanomista.”
Samoin lienee Taunolla omaan korvasyyhyyn sovitettu evankeliumi,, kun niin varmoin sanoin käyttää uskovaiskieltä. Olisiko aika tulla ulos kaapista, kun väriä tunnustat.
Tauno: ”Naisyhteisöissä ei paljon vastuu paina. Jos rahat loppuu, pyydetään miehiltä lisää ja Aatamillehan omena maistuu.”
Naishalveksunta yhdistää pohjoiseen uskonnolliseen liikkeeseen.
Tauno: ”Janne on täysin oikeassa huomauttaessaaan, että naispappeus on häviävän pieni ja hiljalleen kuihtuva sivuvirta kristillisessä perinteessä.”
Meinaatteko näitä asioita päätettävän niin, että mitä isompi joukko, sen oikeammassa. Kun kerran isompi joukko tarkoittaa enemmän oikeassa olemista, niin silloin katolisuus on oikeassa ja ykkönen 1,1 miljardilla jäsenellä. Katolinen kirkko opettaa, että vain sen kautta voi pelastua. Sillä perusteella lestadiolaiset ja varsinkin me vääräuskoiset olemme matkalla helvettiin. Sinne kun joutuvat pelastuksen ulkopuolella olevat. Tällaisia ovat kristilliset kirkot ja lahkot. Lähettävät vääräuskoisia kristittyjä helvettiin. Homma ei eroa tippakaan islamista. Jaetaan samoja arvoja, naishalveksuntaa, homofobiaa, miesten ylivaltaa uskonnon nimissä. Hyvässä seurassa olette.
Teidän poikien äijäteologia on niin kovasti ristiriitaista, että sitä on mahdotonta ryhtyä perkaamaan. Aika ei riitä.
Tauno: ”Se ei silti minulle oikein avaudu, mihin kirkkoa tarvitaan, jos kaikki pelastuu.”
Jos vihjaat meikän sanomisiin, niin en ole sellaista väittänyt. Osaan minä edelleen lukea. Mutta väitän, että esikoislestadiolaiset eivät ole ainoita, jotka pelastuvat. Suosittelen Taunolle katolisuutta, kun aina niin painottaa joukon merkitystä.
Tauno: ”Sitä mukaan kun vapaamielisimmät jättävät uppoavan laivan, konservatiivien äänenpaino kirkossa vahvistuu.”
Minä kun olen käsittänyt, että konsuja on myös lähtenyt. Osa papeista perusti jopa Luther-säätiön.
Kuule Janne, tee Taunolle palvelus ja kerro rehellisesti, joutuuko hän helvettiin, jos ei kuulu lestadiolaisiin.
Aikio: ”Uusi testamentti puhuu siitä, että naiset voivat profetoida (pää peitettynä tosin)”
Mitä jos lukisit Anne Mikkolan loistavan gradun, jossa käydään perusteellisesti lävitse mainitsemaasi pään peittämistä. Olisi kiva kuulla mielipiteesi..
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/177327
.
”Kuule Janne, tee Taunolle palvelus ja kerro rehellisesti, joutuuko hän helvettiin, jos ei kuulu lestadiolaisiin.”
Ei joudu. Usko Kristukseen pelastaa, sydämen usko ja suun tunnustus. Joka pysyy uskollisena loppuun asti pelastuu.
”Ei joudu. Usko Kristukseen pelastaa, sydämen usko ja suun tunnustus. Joka pysyy uskollisena loppuun asti pelastuu.”
Tauno ei siis tarvitse lestadiolaisen synninpäästöä pelastuakseen? Voitko erikseen tähdentää, tarvitseeko vai eikö tarvitse synninpäästöä?
Katolilaisten taivaaseen pääsy edellyttää taasen katolisen papin synninpäästöä. Koska katolisuus oli ennen lestadiolaisuutta, niin onko sen synninpäästö ainoa pätevä? Entä mihin kohtaan Ut:ssa perustuu lestadiolainen synninpäästö? Minä kun luen tarkasti, niin en löydä yhtään kohtaa, jossa syntejä olisivat saaneet antaa anteeksi muut kuin apostolit. Ts. tämä tarkoittaisi sitä, että syntejä annetaan anteeksi oman käden oikeudella. Näytä minulle kohta, joka oikeuttaa lestadiolaisen papin tmv. antamaan syntejä anteeksi. Tai katolilaisen. Tai luterilaisen.
.
.
.
Tauno kiinnitti huomiota mielenkiintoiseen ja pulmalliseen asiaan. Kirkolliskokouksien naispappeuspäätöksiin.
Niinhän se on, jos seuraa tervejärkistä logiikkaa, että eräissä kokouksissa/eräässä kokouksessa Pyhä Henki on joko vaiennut tai tehnyt väärän päätöksen. Niin, tai itse sarvipää on saanut törkättyä lusikkansa soppaan. Arto Seppänen, joka teki väitöskirjan kiistaa synnyttäneestä virkakysymyksestä otti tarkasti huomioon logiikan ja teki siitä tarvittavat johtopäätökset kiinnittäessään huomiota juuri kyseiseen prosessiin. Mutta hegemonian kuplassa voi olla sen verran tunkkainen ilma, että loogiseen ajatteluun eivät voimavarat riitä. Sen olen huomannut, siis logiikan puuttumisen, monissa muissakin kysymyksissä. Mutta se ei näytä häiritsevän asianosaisia itseään. Ilmeisesti aate ja sen hehku vanhurskauttaa mittavatkin logiikan puutokset.
Mutta tässä kirkolliskokousasiassa voivat asianhaarat olla siinä asennossa, että liberaaleilla tahoilla ei uskota Pyhän Hengen puuttuvan tai olevan kiinnostunut moisesta asiasta, naispappeudesta, ja siinä tapauksessa noissa kirkolliskokouksissa ovat saaneet muotonsa vain ihmisten omat käsitykset pöydälle asetetusta kysymyksestä. Se sopisi kyllä hyvin kuvioon, ovathan Suomen piispat hyvin yleisesti sitä mieltä, että eettisissä kysymyksissä järki saavuttaa kyllä totuuden ilman jumalallista väliintuloakin.
Siinä vain on se ongelma, että minkälaista painoarvoa kristikansa Suomessa voi antaa päätökselle, joka on vain ihmisten itsensä keksintö ja joka on siten vailla jumalallista vahvistusta. Ja sekin, että löytyy koko joukko teologeja, jotka yrittävät parhaansa vakuuttaakseen tasa-arvon virkakysymyksessä edustavan juuri sitä keskeistä kristillisen rakkauden periaatetta ja olevan siten oleellinen tulkintaprinsiippi monessa muussakin kysymyksessä ja loppujen lopuksi vielä kirkon toimintaa ohjaava johtoajatus.
Jotakin merkitsee senkin pohtiminen, missä ja milloin Pyhää Henkeä yleensäkään tarvitaan kirkossa, tai siis edes kirkkoa, jos moraaliset kysymykset ovat ihmisvoimin ratkottavissa. Helpommalla pääsemme, jos kopioimme kirkon kirjoihin ympäröivän yhteiskunnan arvot ja kansalliset lakipykälät.
Eikä tässä kaikki. Miten selitämme sen, että nykyistä naispappeuden hyväksynyttä kantaa aikaisemmin järki on päätynyt päinvastaiseen lopputulokseen? Mikä on estänyt tai häirinnyt päätymistä oikeaan lopputulemaan? Ehdotukseni on, että Raamattu.
Ja miten Pyhä Henki on katsonut naispappeuden niin vähäiseksi kysymykseksi ettei ole nähnyt tarpeelliseksi puuttua päätöksen kulkuun, mutta kirkon miehet ovat kuitenkin asettaneet sen kirkon toiminnan ja sanoman johtotähdeksi? Kumpi on erehtynyt tämän pulmallisen kysymyksen tärkeysasteen asettamisessa, Pyhä Henki vai järki?
Sehän tässä onkin kummallista, että miten järki vaivattomasti (siis nykyisen näkemyksen mukaan) saavuttaa oikean tiedon eettisissä kysymyksissä, mutta joutuu suuriin ongelmiin, kun se lukee Raamatusta Jumala ilmoittamaa tahtoa. Näyttäisi siis siltä, että Raamattu on kovasti häirinnyt järjen työskentelyä aina meidän päiviimme asti, ja nyt kun Raamattu ja Pyhä Henki on laitettu sivummalle, onkin valkeutta saatu yhä lisääntyvässä määrin.
Niin että loppupeleissä logiikka, ja yleensä järjen käyttö ei ole kuplassa aivan parhaimmillaan. Rehellisyyttähän tämän toteaminen vain vaatii. Eipä sen väliä, ideologia edellä mennään, syteen tai saveen. Yksin usko atteeseen tekee loogikseksi, kai.
Tapiolle. Kyllä Tauno synninpäästön tarvitsee, mutta ei nyt välttämättä lestadiolaisilta. Taisi Luther Isossa katekismuksessaan tähdentää ripin merkitystä.
Synninpäästö on nyt hieman enemmän kuin rippi, koska evankeliumin ytimessä on juuri synninpäästö.
Luther sanoi jokseenkin niin, että evankeliumin suloisin sävel on saarna syntien anteeksiantamisesta.
”Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” Joh. 20:23.
”…kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” Kol. 3:13
”Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus.” Apt 13:38
Eihän nyt vain lestadiolaisella papilla ole oikeutta julistaa syntejä anteeksi, eikä apostoleilla. Synnipäästöä on opettanut Lutherkin. Rippi on tunnettu läpi kristikunnan historian. Rippi= synnintunnustus + synninpäästö.
Jos et löydä esimerkkiä muiden kuin apostolien synninpäästöstä, niin et löydä kyllä kieltoakaan ettei saisi viedä samaa evankeliumia eteenpäin. Päinvastoin, se piti Jeesuksen käskyn mukaan viedä maan ääriin asti kaikille kansoille. Kirkkohistoria kertoo tässä asiassa selvää kieltään.
Aikio: ”Kyllä Tauno synninpäästön tarvitsee, mutta ei nyt välttämättä lestadiolaisilta.”
Jos olet sitä mieltä, ettei Tauno tarvitse lestadiolaista synninpäästöä, niin taidat kuulua liikkeen liberaaleihin eli suvakkeihin. Oikeaoppiset eivät nyt tykkää Aikiosta.
Et nyt ratsasteta Lutherilla, kun häntä ei löydy Ut:sta, vaan pysytään yksin kirjoituksissa ja venkoilematta.
Et vastannut kysymykseeni, mistä Tauno saa Ut:n mukaisen synninpäästön. Lainauksesi osoittavat, miten uskonnollisuus sokaisee sisälukutaidon. Lapsikin lukiessaan kohtaa ”Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” ymmärtää Jeesuksen puhuvan opetuslapsilleen. Ei paikalla ollut Lutheria, Juhani Raattamaata, vain valitut.
Seuraava jakeesi koskee yleistä anteeksiantamista, jos on riitaa, ei synninpäästöä. ”…kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.”
Kolossalaiset olivat saaneet syntinsä anteeksi apostolien kautta. Tähän olen koko ajan viitannut.
Jälleen saman kertausta.
”Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus.”
Julistaja oli Paavali, jolla oli valta toteuttaa se, mistä puhui.
Et löydä Ut.sta yhtään jaetta, joka tukisi nykyistä synninpäästöautomaatiota.
Mutta jotta pysyttäisiin kirkkoteologiassa, niin kerro, mihin Lutherin ja ylipäätään kirkkojen synninpäästöautomaatio perustuu? Puhun tarkoituksella automaatiosta, koska kyse on ihmisten mekaanisesta ajatusrakennelmasta.
Kun vastaat oikein kysymykseeni, mihin kirkkojen synninpäästö perustuu, niin sitten vasta oletkin pulassa, koska se paljastaa lisää lestadiolaisopin syviä ristiriitoja. Onko liikkeessä ketään, joka pystyy ajattelemaan itsenäisesti, ilman suomuksia silmissään? Varmaan on, mutta kun järki tulee päähän, niin he jättävät liikkeen, tai heidät erotetaan vääräoppisina.
Aikio on tyyppiesimerkki oikeaoppisesta fariseuksesta, joka naispappeuden nostattamissa sekavissa horinoissaan siilaa hyttysiä keitostaan ja nielee kamelin karvoineen päivineen. Tosin kamelin syöminen vaatii monta lautasellista, mutta kyllä sitä ehtii, kun istuu ”ainuitten oikeitten immeisten ja oikiaoppisten” seuroissa.
.
.
Tervetuloa vaan Janne foorumille 🙂
Tuota tuota, …
Ihan ei aukea, mistä kaapista minun oikein pitäisi tulla ulos.
Minun ymmärrykseni mukaan Raamattu ei ole mikään talismani tai taikakalu, jota tavaamalla löytäisi salattua mystistä tietoa. Sen kummemmin kuin minullakaan ei Paavalilla ollut mitään salattua tietoa tai mystisiä kykyjä, kun tämä kirjoitti kirjeitään. Ei sillä – en minä keneltäkään ole kieltämässä alkemian harjoittamista tai viisasten kiven etsimistäkään. Jos siis jollain on asiasta toisenlainen ymmärrys, niin toki se minulle sopii.
Niin siis sitä minä, että totuus löytyy ihan ikkunasta katsellen jopa paremmin, kuin vanhoja kirjoja lukemalla. Jumalan sallimatta ei yksikään ihminen eroa kirkosta. Se on siis Jumalan tahto, että kansa kaikkoaa niistä kirkoista, joissa naispapit saarnaavat. Voin tätä kansan kirkosta kaikkoamista verrata Paavalin kirjoituksiin ja pohtia yhteensattumusten syitä ja syntyjä.
Mitään ihmeellisiä synninpäästöjä en ole vailla. Jumala tiesi jo ennen syntymääni, miten minä tulen päiväni käyttämään. Jos se ei olisi ollut Jumalalle mieleen, olisi tarpeelliseksi näkemänsä virheet ja puutteet korjannut kun se kerran on Hänen vallassaan ollut. Jos kerran kelpaan tällaisena Jumalalle, kelpaan kyllä itsellenikin.
Näistä pelastuksista, taivaista ja kadotusista sen verran, että minulla on minun hommat ja Jumalalla on Jumalan hommat. Jumala ei ole ryhtynyt tekemään minun töitäni ja minäkin annan Jumalan hoidella omat työnsä. Jos Jumala tarvitsee apua tai haluaa minun pohtivan tuonpuoleisia, osannee varmaankin tulla asiansa kertomaan.
Kiitos Anne tervetulotoivotuksista! On siitä jo aikaa kun viimeksi olen blogimetsässä liikkunut.
Tapio hyvä. Sinulla on ihan hyvä ajatus tuossa logiikan peräämisessä. Mietin vain, että mitenhän kirkon olisi käynyt, jos se olisi jättänyt Jeesuksen apostoleille välittämät tehtävät apostoleille. Olisi jäänyt evankeliumin eteenpäinvieminen, parannussaarna, kasteen toimittaminen, ehtoollisen vietto, Isä meidän rukouksen lukeminen ym., ym. Monta asiaa olisi jäänyt historian hämärään, niitä kaikkia en osaa luetella.
Minä olen luterilainen ja uskon luterilaisittain. Sinulla on oma uskosi, en voi estää sunua uskomasta niin kuin tahdot. Eiköhän ole parempi jättää tämä asia tähän?
”Minä olen luterilainen ja uskon luterilaisittain. Sinulla on oma uskosi, en voi estää sunua uskomasta niin kuin tahdot. Eiköhän ole parempi jättää tämä asia tähän?”
Arvelin, ettet vastaa kysymyksiini. Etsi, niin löydät vastaukset.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
Kiitos keskustelusta.
.